Skenegroup:n hiljaisten komponenttien artikkelisarja lähenee loppuaan. Herkullisimmat on hyvä jättää aina viimeiseksi. Tällä kertaa testiin saapui hieman vieraamman valmistajan tuote, sillä Jimm's Pc-Store (jälleen) lähetti meille ystävällisesti Coba Super Silent 350W virtalähteen ankaraan testipenkkiin. Testaajan täytyy myöntää, ettei ollut koskaan aikaisemmin kuullut kyseisestä merkistä. En antanut sen kuitenkaan häiritä, tuleepahan ainakin arvosteltua neutraalilta kannalta.
120mm tuulettimet tekevät tuloaan jo laajalla rintamalla. Ne ovat ottaneet tehokkaampina, ja osin hiljaisimpinakin jalansijaa jo kotelomarkkinoilla. Mm. aikasemmin arvotelemassani Antec Sonata kotelossa oli paikat 120mm tuulettimille. Nyt 120mm tuulettimet ovat astumassa pikkuveljiensä päälle virtalähdemarkkinoilla, ja voisin ennustaa, että 80mm tuulettimet tullaan siirtämään unholaan ajan mittaan. 120mm tuulettimella varustettuja virtalähteitä ei vielä kuitenkaan paljoa ole, Nexus ja Fortron lähinnä tulee ensin mieleen. Nämä merkit ja kyseiset mallit ovat suhteellisen harvinaisia, ja varsin hinnakkaitakin. Jimm's Pc-Storen myymä ja maahantuoma Coba tekeekin tässä poikkeuksen. Sillä on hintaa vaivaiset 59€, joka on lähes puolet kalleimpien virtalähteiden hinnasta. Testin tavoitteena on katsastaa mitä 59€:lla saa. Hiljaista ääntä (19dB!) ainakin luvataan.

Coba toimitetaan hieman itseään suuremmassa laatikossa, joka on mielestäni kohtuullisen vaatimaton, teksteistä ja väreistä huolimatta. Tärkeintähän on, että tuote on paketissa, paketin ulkonäkö on sitten sivuseikka, joka tosin antaa aina oman vaikutelmansa. Coba on selvästikin perillä nykypäivän trendeistä, se selviää paketin alalaidasta," Ultra Silence Power Supply 19dB", "äärimmäisen hiljainen virtalähde 19dB". No, myyntisanat alkavat olla jo hallussa valmistajalla kuin valmistajalla. Taitaa nykyisin silent olla normaali ja super/ultra silent se vielä hiljaisempi malli.




Paketin sisältä paljastuu itse virtalähde, kuplamuovin ympäröimänä. Ensivaikutelma on harvinainen, sillä tällä kertaa se ei tule ulkonäöstä, vaan hajusta. Virtalähde tuoksahtaa "lievästi" liimalle. Risuja tästä! Syytä en osaa arvata, laitetaan vaikka uutukaisen testikappaleen piikkiin. Haju kuitenkin ilmoitti olemassaolostaan jopa muutaman päivän,mysteeristä. Johdot ovat niputettu siististi kuminauhalla toisiinsa. Ensinäkemällä niitä näytti olevan normaalia vähemmän, joka myöhemmin osoittautui todeksi. Modaamisen yleistyttyä useat valmistajat panostivat virtalähteidensä ulkonäköön, ei Coba. Virtalähde on tavanomaisen harmaa. Poikkeavan ulkonäön aiheuttaa 120mm tuuletin. Se on sijoitettu niin, että se imee ilmaa sisäänsä kotelosta. Ulos puhaltavaa tuuletinta ei ole, vaan normaalin "tuuletinpaikan" tilillä on vain kiinteä rei'itetty sivu. Tämä esimerkiksi mustan värisenä olisi vaikuttava ilmestys. Valitettavasti takaa puuttuu päävirtakytkin. Tämä on valitettava puute.