Skenegroupin aikaisemmissakin artikkeleissa lanseerattua "paino kertoo laadun"-määritelmää sivutaan nytkin. Painoa virtalähteellä on keskivertoisesti. Päätin avata virtalähteen, jotta Teidän ei sitä tarvitsisi tehdä. Operaatio nimittäin purkaa takuun!! Ruuvimeisseli käteen ja kansi irti. Sisällä on yllättävän paljon tilaa, ainakin verrattaessa Skenellä aikaisemmin testattuihin virtalähteisiin. Sisältä löytyy luonnollisesti muutama jäähdytysprofiili,isot kondensaattorit ja kelat. Ulkonäkö & sisus näyttäisi olevan suoraan verrannollinen hintaan, muistakaamme edelleen vain 59€! Sisällä oleva SpaceFan -merkkinen tuuletin pitäisi olla vaihdettavissa suhteellisen yksinkertaisesti esimerkiksi johonkin Papstiin tai ledilliseen tuulettimeen. Mutta kuten edellä on kirjoitettu, virtalähteen aukaiseminen mitätöi takuut!




Virtalähde on aivan tavallisen kokoinen (150x86x140) ja näin menee ihan normaaleihin ATX-koteloihin. Johdot ovat tarpeeksi pitkiä, ei liian lyhyitä, eikä metrin pituisia. Johtojen määrä on kuitenkin rajoitettu. Molex liittimiä löytyy vain 5 kappaletta. Toki niitä saa lisää käyttämällä adaptereita. Molexien lisäksi löytyy tarvittavat perusjohdot, atx-päävirtajohto sukan sisällä sekä P4-liitin. Erikoisuutena voi pitää Serial ATA-liitintä, joka jätettiin tässä testissä rauhaan. Cobassa on vain yksi FDD-liitin.
Asennus onnistuu vaivatta, ja johdot löytävät paikkansa. Valitettavasti asennus tehdään toisen henkilön koteloon, joka ei ole sama jonka kanssa on toimittu aikaisemmissa "hiljainen kokoonpano" artikkeleissa. Syy tähän on äkillinen näytönohjaimen tuhoutuminen, joten arvelin, että virtalähdettä saa testattua suuremmassa rasituksessa kaverin koneella kuin omallani (pci-näyttis parhaillaan).
Virtalähteessä on kolme eri asentoa tuulettimen nopeudelle; Low, Automatic ja High. Valitsin aluksi Auto asennon. Kone hurahtaa käyntiin normaalisti virtalähdettä lukuunottamatta, sillä sen hiljaisuus yllättää testaajan tyystin. Virtalähteen tuuletin pyörii erittäin hiljaa, koneen muut äänet ovat huomattavasti suuremmat. Päätin kokeilla Low asennon melua. Vaiensin muita melunlähteitä, laitoin kaikki 5 tuuletinta pyörimään hiljakseen 5 voltilla, ja tulos oli erittäin tyydyttävä. Kyllä tämän vieressä kehtaa nukkua. Virtalähteen ääntä ei kuule metrin päästä, se on lähes äänetön. Olen todella vaikuttunut kokeiluista. Viimeiseksi High asento. Kuten arvata saattaa, tuuletin aloittaa armottoman hurinan. "Ei tätä kuuntele hullukaan" kuuluu koneen omistajan komentti. Olen käyttänyt virtalähdettä auto asennossa jo viikonpäivät, ja olen hyvin tyytyväinen hiljaisuuteen. Idlen ajaksi väännän sitten virtalähteen Low:lle. Tuulettimen nopeus säätyy Auto- asennossa lämpötilan mukaan.
