Kotelon takapuolella ei näy mitään erikoista. Virtalähde on tutuksi tulleen tavan mukaisesti sijoitettu kotelon yläosaan ja sen alapuolelle on tehty paikka 90 mm:n tuulettimelle. Kotelosta saa kuvan perusteella hieman pienen kuvan, mutta takatuulettimen ritilä on kuitenkin suunniteltu 90 milliselle hyrrälle, joten kyse on vain visuaalisesta illuusiosta. Lisäkorttipaikkoja on kotelossa seitsemän kappaletta ja se riittääkin suurimmalle osalle emolevyistä. Itseasiassa allekirjoittanut ei ole vielä törmännyt emolevyyn, joka vaatisi useampaa korttipaikkaa.


takapuoli

Korttien lukitus on myös hoidettu varsin näpärällä tavalla, eikä ruuvien kanssa tarvitse turhaan pelehtiä:



korttien lukitus

Kotelon yläosan liitännät on normaalisti suojassa kuvassa näkyvän luukun alla. Itse luukku on hieman heppoinen, mutta eihän näitä ole tarkoituskaan runnoa. Heti luukun takana on "kattotuulettimen" puhallusritilä, joka on valitettavasti onnistuttu tukkimaan lähes kokonaan. Hyvin pienten reikien vuoksi ei ilmakierto ole parhaimmillaan. Tosin ymmärrettävää on, ettei monikaan halua kotelonsa yläosaan isoja reikiä. On kuitenkin sanottava, että suurempien reikien kanssa ilmakierto parantuisi selvästi kotelon yläosassa ja moni näppärä kotelon ostaja varmaan avartaakin hieman ilman kulkureittiä. Muovin väri on kuitenkin saatu erittäin lähelle alumiinin väriä, joten kotelon yläosa on kaunis katsoa.


liitännät

Etulevyä mainostetaan valmistajan sivuilla dragon-muotoilluksi. Henkilökohtaisesti tämä nimitys aiheuttaa ihmetystä, sillä mielestäni etulevyssä käytetyssä profiilissa ei ole mitään lohikäärmemaista. No, makunsa kullakin. Tosin on sanottava, että etupaneelin muotoilu on piristävän ja pätevän näköinen. ThermalRock toteaa myös kotelon etulevyn muotoilun olevan suojaava. Tässä asiassa voi ollakin samaa mieltä, sillä käytetty alumiini on varsin paksua ja suojaakin kotelon etuosaa kopsahduksilta. Tietenkin voi myös miettiä tarvitseeko kotelon etuosa kovaakin suojausta. Ainakaan omassa käytössäni tietokoneen kotelo ei ole ensimmäinen pahoinpideltävä asia, kun joku menee pieleen. Toisaalta täräyttämällä nyrkin dragonin profiilia "vastakarvaan" saa rystyset uppoamaan kivasti etulevyyn ja kipu todennäköisesti purkaa pahimmat agressiot. Ehkäpä valmistajan tarkoitus onkin ollut hillitä CS-miesten koneentuhoamisvimmaa, kun headshot ei vaan onnistu, väsyttää ja kokiskin on loppu. Mene ja tiedä ;)


profiili