Siirrytään seuraavaksi tarkastelemaan kotelon sisäpuolta ja yksityiskohtia hieman tarkemmin.
Kun kotelon ikkunallisen kyljen nykäisee auki, ensimmäisenä silmiin pistää sinisestä läpikuultavasta muovista valmistettu tuuletinkehikko, johon kaksi koteloon kylkien aukkojen kautta imevää tuuletinta voidaan sijoittaa. Samalla huomataan myös varsin tärkeä seikka eli imuilman suodatus. Kaikki koteloon ilmaa imevät tuulettimet on varustettu suodattimilla ja näin ollen koteloon kertyvän pölymäärän pitäisi pysyä kohtuullisena. Suodatinmateriaali näyttää olevan varsin tyypillistä tavaraa: se suodattaa pölyä varsin hyvin, mutta läpäisykyky on heikohko. Suodattimien puhdistus on kuitenkin näppärä toimenpide jota tulee sen helppouden vuoksi tehtyä useammin kuin monissa muissa ratkaisuissa.
Katse kohdistuu helposti myös kohti kotelon kattoa menevään johtonippuun, jonka sijoitteleminen ilmankierron kannalta voi osoittautua ongelmaksi, jonka kanssa saa aikaa vierähtämään turhankin paljon. Mikään tukevuuden ihme kotelo ei kuitenkaan ole, vaan se edustaa normaalia tasoa alumiinikoteloiden maailmassa.
Tarkempaa tuttavuutta koteloon saadaan tehtyä, kun annetaan lähtö tuuletinkehikolle sekä HHD-boksissa oleville muovihärpäkkeille. Näky on varsin normaali: mitään erikoista ei ole näkyvissä eikä mitään tunnu puuttuvankaan. Kotelon sisäseinässä on hieman muotoiltuja profiileja, joiden tarkoitus on mitä ilmeisimmin tuoda hieman jäkkyyttä lisää. Sinällään tämä on onnistunut, sillä takaseinä ei kupruile kovinkaan pahasti.
Joissakin koteloissa kahden tuulettimen systeemi on kytketty siten, että molemmat tuulettimet ottavat virtansa yhdestä liittimestä. Thermalrock on kuitenkin päätynyt käyttämään erikseen kytkettäviä tuulettimia. Tällä, kuten kaikilla muillakin asioilla, on hyvät ja huonot puolensa. Ainakin molempien tuulettimien pudottaminen matalammalle jännitteelle tuo mukanaan ylimääräistä tuskaa.
Kotelon ilmanvaihto kyllä on kunnossa, vaikka suodatus ja pienet reiät tukkivatkin ilman virtausta. Viiden tuulettimen voimin kotelo saanee riittävästi tuoretta ilmaa silloinkin kun kotelossa on hieman enemmän lämpöä tuottavia laitteita. Toisaalta taas viisi tuuletinta ja mahdollinen prosessorijäähy, aktiivinen piirisarjan jäähdytys ja virtalähde sisältävät yhteensä jo kahdeksan tuuletinta eikä tällaista kokoonpanoa saa enää hiljaiseksi, vaikka kaikki tuulettimet pyörisivätkin viiden voltin jännitteellä. Tuntuukin, että ThermalRock on suunnitellut kotelon, jossa hiljaisuus ei ole tärkeä seikka. Itsenäni tämä kuitenkin hieman ihmetyttää; olisihan se mukavaa, jos kotelon tuuletuksesta olisi mahdollista saada kohtuullinen järkevällä vaivalla. Käyttämällä 120 mm:n tuulettimia kotelo olisi varmasti paljon hiljaisempi, sillä kytkettäessä kaikki kotelon tuulettimet toimimaan on puhina ainakin omasta mielestäni melkoista.
Onneksi kotelon takaosan tuulettimen sormisuojus on sentään riittävän avara eikä se aiheuta kovinkaan kummoista ääntä ilman siirtyessä kotelosta ulos.
Kuten kaikki muutkin kotelon tuulettimet, myös ylätuuletin kiinnittyy omaan muoviseen telineeseensä. Kiinnitys on kohtuullisen toimiva ja näppärä käyttää. Roikkuvilta johdoilta taas on vaikea välttyä.