Bios

Abit NF7-S:n parhaana puolena on ehdottomasti sen loistava bios. Runsaat ja riittävät ylikellotusominaisuudet yhdistettynä kattaviin perussäätöihin tarjoavat ehkäpä aikamme parhaat raamit onnistuneeseen biossin korruptoitumiseen. Vanhemmissa versioissahan on monille käynyt niin, että asetusten tallentamisen aikana on jotain mennyt mönkään ja kone ei olekkaan herännyt enää lainkaan. Tässä uudessa versiossa tallentaminen tehdään joka kerta ilmeisesti Fail-safe moodissa, jolloin ylikellottamisen seurauksena tapahtuvaa korruptoitumista ei pääse tapahtumaan. Silti muutama onnekas on jo onnistunut saamaan bioksen sekaisin ja syitä tähän "onnekkaaseen" tapahtumaan emon kanssa voi taas arvuutella illan hiljaisina hetkinä kun kone lepää kalman kalpeana nurkassaan.

Abit NF7-S rev2.0 Abit NF7-S rev2.0 Abit NF7-S rev2.0

Väylää pystyy säätämään biossista enemmän tai vähemmän 1Mhz tarkkuudella aina 250Mhz saakka. Myös AGP-väylän nopeuden saa säädettyä manuaalisesti välillä 66-99MHz. Olisin itse kaivannut myös alikellotusmahdollisuutta sillä ainakin Asus A7N8X-lankussa AGP-väylän alikellottaminen lisää väylänkestoa. Muistien nopeus säädetään jakajalla, mutta parasta on kuitenkin nf2-lankulla ajaa muisteja samalla väylällä prosessorin kanssa. 3/3, 4/4, 5/5 ja 6/6 asetukset tarkoittavat samaa.. ovat vain hämäyksen vuoksi erillään.

Abit NF7-S rev2.0 Abit NF7-S rev2.0

Jännitteitä pystyy säätämään varsin runsaalla kädellä ja prosessorille on mahdollista syöttää välillä 1.1-2.3V lähes mitä tahansa. Muistijännitettä pystyy säätämään välillä 2.6-2.9V joka anturien mukaan tuntui taipuvan väliksi 2.75-3.05V. Piirisarjalle kykenee taas syöttämään 1.4-1.7V ja AGP:lle 1.5-1.8V.

Abit NF7-S rev2.0 Abit NF7-S rev2.0

Advanced valikosta kykenee säätämään tärkeimmät muisti- ja AGP-asetukset manuaalisesti. PC Health Status paljastaa taas lämpötilat ja jännitteet. Prosessorin lämpönäyttö ottaa lämmöt suoraan coresta mikäli siihen on mahdollisuus. Muut valikot ja vipstaakelit ovat varsin peruskamaa ja helppoja käyttää.

Uudet piirit ja kellotus

Nvidia on lyhyen ajan sisällä onnistunut kipuamaan A2-versioisesta SPP:stä A3:n kautta aivan uuteen C1 South Bridgeen, joka virallisten tietojen puuttuessa, huhujen mukaan, tukee 200MHz väylällä toimivia AthlonXP prosessoreja. Ylikellottajat ovat tietysti aivan tohkeissaan, koska alustavien raporttien mukaan uudella SPP:llä varustetut emolevyt kestävät huomattavasti aiempaa paremmin väylää.

Abit NF7-S rev2.0 Abit NF7-S rev2.0

Ylikellotustesteissä NF7-S ei kuitenkaan tuntunut pärjäävän verokkina käytetylle Asukselle millään. Jo hieman päälle 200MHz tuntui vaikealta ja yli 210Mhz mahdottomalta. Kummallisesti aikaisemmista versioista poiketen liiallinen väylä sai koneen buuttaamaan spontaanisti ja väylänkestoon ei vaikuttanut asyncissä tai Single Channelina ajaminen. Myöskään piirisarjan jännitteen säätämisellä oli aivan minimaalinen vaikutus annetuissa rajoissa. Prosessorin kokonaistaajuus puolestaan saatiin molemmilla emolevyillä täsmälleen samaksi. Kellotustestit osoittautuivat siis tälläkertaa hieman pettymykseksi, mutta voi olla että maaginen jekku, jolla väylänkesto ilmaantuu, saadaan keksittyä.