Aquatube

Ensimmäisenä toimitetuista vesijäähdytystuotteista julkaisuun kiirehti Aquan uutuus Aquatube. Vesijäähdytyspakettien kehittyessä, monipuolistuessa ja "kaupallistuessa" lähes tulkoon kaikki osat alkavat olla pitkälle suunniteltuja ja kehiteltyjä. Pitkään aikaan ei ole kuluttajan tarvinnut tyytyä tekemään itse blokkeja joiden kanssa paketin yleensä täydensi 10 litran muovisankko ja akvaariopumppu. Tällä kertaa Skenegroup esittelee tyylikkään, käytännöllisen ja monipuolisen vesitankin, joka edustaa ns "uutta linjaa" vesijäähdytysmarkkinoilla.

Ensitunnelmat

Vaikka vesitankki ei välttämättä ole vesijäähdytyspaketin tärkeimmässä roolissa, niin Aquatube-tankki vaikutti tarpeeksi mielenkiintoiselta tapaukselta, että se kannatti esitellä suurelle yleisölle. Itselläni ei ole koskaan tullut mieleenkään antaa 10 litran muovisankolle paikkaa kierrossa. Pitäisin vesitankin tärkeimpinä ominaisuuksina pienehköä, mutta riittävää kokoa, helppoa sijoittelua sekä luotettavaa veden säilömistä:)

Pakkaus

Pakkaus isältä

Sisältö

Aquatube toimitetaan samanlaisessa paketissa kuin muutkin Aquan tuotteet. Ei mitään erikoisempaa tällä osa-alueella tällä kertaa. Tankin mukana toimitetaan pussillinen ruuveja ja liittimiä sekä tarroilla suojattu pleksikansi. Sain tankin mukana testattavaksi myös Aquatubelle suunnitellun kiinnityslevyn, joka kustantaa 9,9€.

Asennus

Letkulähdöt

Letkut kiinni

Aquatube ei ole mikään varsinainen jättiläinen, jonka pitäisi tehdä asennuksesta varsin vaivattoman. Tankilla on korkeutta 7cm ja halkaisija on vajaat 8cm. Sisätilavuudeksi Jimm's Pc-Store ilmoittaa 160 kuutiomillimetriä.

Tankissa on kuusi paikkaa letkulähdöille. Sivulla on kolme reikää pystyrivissä ja pohjassa myös kolme. Mukana toimitetaan luonnollisesti kuusiokoloavaimella kiinnitettävät neljä tulppaa sekä kaksi 10mm letkulähtöä. Kombinaatioita on useita, riippuen luonnollisesti kuinka meinasit sijoittaa tankin. Itse otin käyttöön "perinteiset" sivulle lähtevät letkulähdöt, koska käytössäni ei ollut koteloa johon olisin voinut kiinnittää tankin. Ruuvit kiinni ja kiristys, letkut kiinni, ja kiristys. Näin yksinkertaista.

Tankin pleksikannesta täytyy irroittaa suojaavat tarrat molemminpuolin. Pleksin ja tankin väliin tulee kumitiiviste ja kansi kiristetään viidellä pienellä ruuvilla. Itse olen testien vuoksi pitänyt ainoastaan kahta (käsin)kiristettyä ruuvia, ja tankki on ollut 100% tiivis.

Kun tarvittavat toimenpiteet on suoritettu, on aika aloittaa veden lisäys. Itse en suurempia kikkailuja veden lisäyksessä käyttänyt. Ilmaukseen olisi hyvä käyttää Y-liitintä, mutta nyt selvisin ilmankin. Eli yksinkertaisesti, kansi auki ja tankki täyteen vettä. Pumppu pörisemään ja tarkkana lisäilin vettä sitä mukaa kun pumppu imi. Lopuksi sitten asiaan kuuluvat pumpun ja kennon heiluttelut, jonka jälkeen tulos oli varsin hyvä. Sellainen pieni yksityiskohta, että tankki kannattaa laittaa aika täyteen vettä, sillä kierrosta palaava suihku aiheutti häiritsevää lorinaa kimpoillessaan seinistä ja kansista. Tämä kuitenkin häviää kun vettä on tarpeeksi.

Käyttömahdollisuudet

Testaaja on joutunut niinkin orpoon tilanteeseen, että kotelo on viety alta:) Näin ollen kerron tällä kertaa käyttömahdollisuuksista kokemuksien sijaan. Aquatubea ei ole kauaa vielä näkynyt Suomen markkinoilla, mutta silti kiinnostuneita on löytynyt varsin paljon. Syy tähän täytyy olla näyttävässä ulkonäössä sekä monipuolisissa käyttömahdollisuuksissa.

Tankki ja kiinnityslevy

Asennusvalmis

Toki tankin voi asettaa testaajan tapaan tylsästi kotelon lattialla, kyllä se siinäkin asiansa hoitaa. Tällä kertaa on kuitenkin muitakin mahdollisuuksia. Ehkä houkuttelevin näistä on kiinnittää Aquatube kotelon kattoon pleksi ylöspäin. Tämä vaatii kotelon kattoon leikattua reikää, sekä Aquan kiinnityslevyä. Kun tankki sijoitetaan kattoon on ehkä suositeltavinta valita letkulähdöiksi yksi sivulta ja toinen pohjasta. Saat tällä asennuksella itsellesi katu-uskottavan kurkistelureiän kotelosi kattoon. Näky muistuttaa sukellusveneen ikkunaa. Sama onnistuu luonnollisesti myös kotelon kylkeen, tai mihin ikinä haluatkaan. Suosittelen kuitenkin asennukseen Aquan omaa, tukevaa metallista välilevyä, jolloin vahinkoja ei tapahdu.

Koteloaan modaaville tarjotaan vielä asennuspaikkojen lisäksi mielenkiintoista mahdollisuutta sijoittaa vesisäiliöön Aquan ledivalo, joka ottaa virtansa molex-liittimellä. Artikkelia kirjoittaessani minulla ei valitettavasti ole tarkempaa tietoa kuinka asennus tapahtuu. Säiliön kiinnityksen voi hoitaa myös kahteen 5.25 paikkaan asennettavalla kiinnitysmoduulilla. Tämä on ledin ja kiinnityslevyn ohella lisävaruste josta täytyy maksaa erikseen.

Yhteenveto

Finaali

Aquatuben anodisoidusta alumiinista tehty tankki on varsin näyttävä tuote. Jimm's Pc-Store:lla on värivaihtoehtoina titan-hopea sekä testissä viihtynyt sininen tankki. Tankki täytti sille asetut odotukset ja velvollisuudet joiden lisäksi se tarjoaa kasan ominaisuuksia innokkaalle modaajalle. Hintaa itse tankilla on 49€. Lisävarusteista joutuu kuitenkin luonnollisesti pulittamaan muutaman euron lisää. Innostunut modaaja maksanee mielellään lisäominaisuuksista kun taas vanhat parrat sijoittanevat rahansa Etolan muutaman euron marjasankkoihin. Jokaisella kuluttajalla on omat tarpeensa, jonka takia on hyvä, että tarjolla on mahdollisimman monenlaisia tuotteita. Annan Aquatube:lle Editor's Choicen hampaita kiristellen suhteellisen suolaisesta hinnasta huolimatta.

Plussat

Miinukset

Editor's Choice