
Suositun ja onnistuneen tuotteen korvaaminen uudella ei koskaan ole helppo tehtävä, eikä se varmasti myöskään ollut helppoa be quiet!:lle P6-mallistoa suunnitellessa. Se onkin päätynyt pysyttelemään edellisistä malleista tutulla linjalla, ja ulkoisesti eroa uuden P6- ja vanhan P5-mallin välillä onkin hankala löytää.
Suurimmat muutokset ovatkin tapahtuneet koteloinnin sisällä, sillä sisuskalut ovat kokeneet totaalisen uudistumisen. Teknisten muutosten seurauksena jäähdytyssiilet ovat pienentyneet huomattavasti, ja kahdesta tuulettimesta molemmat ovat nyt paksuudeltaan 25mm. "Näppituntumalla" hyötysuhde tuntuisi parantuneen tekniikkapäivityksen myötä. Runsas liitin- ja johtovalikoima on entisellään, lisättyä toista PCI-E liitintä lukuunottamatta. Käyttäjän iloksi molemmat PCI-E liittimet on suojattu häiriöitä vastaan. Toisaalta taasen hieman epäkäytännöllisiksi todetuissa EPS/P4- ja ATX-liitintä koskevissa ratkaisuissa ei ole tapahtunut parannusta P5-malliin nähden.
Jännitelinjoissa on tapahtunut näkyvää parannusta erityisesti raskaan rasituksen alla. Mitatut lukemat lähetelevät täydellisyyttä niin 5V- kuin 12V-linjankin osalta. Äänentaso on onnistuttu pitämään yhtä erinomaisella tasolla kuin mitä P5:n kohdalla todettiin. be quiet! pitää edelleen tiukasti kiinni paikastaan markkinoiden hiljaisimman aktiivijäähdytteisen virtalähteen tittelistä. Heikkoja osa-alueita on parannettu onnistuneesti hyväksi todettuja alueita heikentämättä. be quiet! Dark Power BQT P6-470W tarjoaa rahalle ehdottoman kovaa vastinetta, jos haussa on mahdollisimman äänetön, mutta aktiivijäähdytteinen virtalähde.