Ennen testisessiota olin odotellut muutaman viikon Intel Canterwood-piirisarjallista (i875P) emolevyä lainaan, ja tänä aikana muistit toimivat peruskäytössä Abit NF7-lankussani paremmin kuin mainiosti. Jouduin kuitenkin pitkän odottelun jälkeen pettymään, sillä en lopulta saanutkaan Intel-emolevyä lainaan. Intelin piirisarjalla varustettu emolevy olisi nimittäin ollut lähes pakollinen väline muistien suurimman väylätaajuuden selvittämisessä, sillä harvat nForce2-emolevyt pystyvät lähellekkään 250MHz nopeuksiin, varsinkaan syncissä.
Koska Intel-lankku jäi siis tämän artikkelin kohdalta haaveeksi, jouduin tässä tapauksessa sanan varsinaisessa merkityksessä tyytymään nForce2-piirisarjalliseen Epoxin 8RDA3+ lankkuun. Rajat tulisivat valitettavasti vastaan, siitä tuskin ei olisi epäilystäkään. Koska olosuhteet olivat "muuttuneet" päätin hieman muuttaa testien painopistettä. Hyperkorkeiden (ja hitailla latensseilla ajettavien) kellotaajuuksien sijasta keskityinkin Corsairien kykyyn sietää tiukkoja muistiasetuksia. Tämän kaltaisten muistien päätarkoituksena ei toki ole toimia tiukoilla asetuksilla, mutta ainakin omasta mielestäni on varsin mielenkiintoista selvittää kuinka kovaa 4000Pro:t todella kulkevat. Testikokoonpano oli siis seuraava:
Kuten kokoonpanon tiedoista on nähtävissä, syötettiin piirisarjalle täyttä BIOSin tarjoamaa 2,0V jännitettä, muisteille täyttä 2,9V jännitettä, sekä suorittimelle 1,6V jännitettä. Prosessorin kellotaajuus pyrittiin joka asetuksilla pitämään mahdollisimman lähellä 1400MHz:iä. Testiohjelmina käytin perinteistä Pifastin 3.3 versiota, sekä SiSoftwaren Sandra 2004-ohjelmaa. Testit ajoin useampaan kertaan virheiden minimoimiseksi.
Kampoja siis ajettiin 2,9V jännitteellä, ja rekisteröidyillä kellotaajuuksilla kammat ovat toimineet moitteetta. Taulukkoon päässeillä nopeuksilla kammat ovat siis Pifast, SuperPi sekä SiSoft Sandra ohjelmilla "vakaiksi" testattuja.
Hynixin 5ns piireillä varustetut Corsairit pärjäsivät suosituilla tiukoilla 5-2-2-2 asetuksilla ehkäpä hieman yllättävän heikosti (146MHz). Tosin on faktaa että monet kalliitkin kammat eivät suostu laisinkaan yhteistyöhön tiukimmilla asetuksilla. Suhteellisen tiukoilla 6-3-3-2 asetuksilla kulkua sen sijaan löytyi jo kohtalaisesti, 221MHz verran. Tämän jälkeen siirryinkin käyttämään kampojen löysiä SPD 8-4-4-3 latensseja. Samalla Epoxin rajat tulivat vastaan, ja 233MHz väylätaajuus oli maksimi missä nForce2 piirillinen kaverukseni suostui kanssani yhteistyöhön. 3:5 asyncissä pääsin vielä 15MHz pidemmälle, mutta muisteille speksattu 250MHz kellotaajuus jäi harmittavasti 2MHz päähän. Näistä kammoista löytyy siis potenttiaalia nForce2 emolevyihin ylimäärin.
Tässä CPU-Z kuvat kellotaajuksista joilla kampoja on testeissä ajettu. Kuvat avautuvat linkkiä klikkaamalla. Kannattaa huomioida että emolevy on ollut 3:5 async tilassa muistiväylän ollessa 248MHz, ja näinollen prosessorin väylätaajuus oli varsin vaatimaton 149MHz.
Sisoftin Sandra on jo veteraani testiohjelmien joukossa, ja kuin hyvä viini se on parantunut vuosi vuodelta. Memory Brendwidth Benchmark osa on varsin mainio tapa mitata muistikaistan leveyttä, ja siksi se on ollut käytössä myöskin tässä testirupeamassa.
Kireämmillä 6-3-3-2 asetuksilla ja 221MHz nopeudella saadut tulokset ovat hyvin tasoissa kohtalaisen mukavalla 233MHz nopeudella mutta onnettomilla 8-4-4-3 asetuksilla ajettujen tuloksien kanssa. Perää pitävät vaatimattomalla 146MHz nopeudella ja kireillä 5-2-2-2 asetuksilla ajettu variaatio, sekä löysillä SPD-asetuksilla sekä 248MHz nopeudella asyncissä saadut tulokset. Taulukosta on nähtävissä kuinka suurta roolia muistiasetukset lopulta näyttelevät.
Pifastissa linja pysyy samana. Prosessorin noin 1400MHz kellotaajuuden takia tulokset eivät ole päätä huimaavia, ja tästä syystä erot ovat erityisen selvästi nähtävissä. Jumbotaistelussa (sync 5-2-2-2 sekä async 8-4-4-3) tiukat asetukset näyttävät tärkeytensä ja vetävät puolentoista sekunnin kaulan heikoimmiksi jääneisiin asyncissä ajettuihin 248MHz 8-4-4-3 asetuksiin. Jos muisteja päästäisiin ajamaan 250MHz kellotaajuudella syncissä, olisivat nämä asetukset selvä voittaja. Tästä voi siis päätellä että TwinX:stä saa parhaat mehut irti käyttämällä löysiä asetuksia ja mahdollisimman suurta kellotaajuutta.
Ovathan ne nopeat. Tottapuhuakseni liiankin nopeat ainakin AMD-emolevyille. Testejä latisti P4-testialustan saapumisen peruuntuminen, eikä näinollen TwinX parivaljakosta saatu kaikkea tarjolla ollutta potkua käyttöön. AMD-käyttäjien kannattaakin suoria suoraan pienemmillä kellotaajuuksilla ja tiukemmilla latensseilla varustettujen muistien luokse. Intel-kokoonpanojaan kellottaville TwinX1024-4000Pro paketti on taasen lähes unelmaa. Hintaa myöten. Kampojen harjalta löytyvät ledit ovat pieni piristävä lisä muutenkin jo discoa muistuttavan kotelon sisustaan, eikä ~20e lisähinta tavallisiin nelitonnisiin verrattuna ole kovinkaan paha ottaen huomioon suuremmin jäähdytyselementin sekä ledit. Siispä jos taskussa pullottaa tukku hynää ja gigalle kovaa muistia on tarvetta, voi tämä TwinX-paketti olla oikea valinta. Ja jos Pc4000 vauhtikaan ei riitä, on Corsair tuonut hetkinen sitten markkinoille hypernopeaa PC4400-muistia, löysillä asetuksilla höystettynä tottakai:)
