Olen hiljakseni ihmetellyt kun noin vuoden vanhasta GF3 Ti500:sta on ruvennut kuva sumenemaan ja 1360x1020@100Hz on kuva varsinkin huomattavasti sumeampi kuin vastaava resoluutio 85Hz:lla. Sattumalta kuitenkin joku ehdotti, että tekisin GF2 MX:sarjasta tutun modin, jossa kolvataan kortilta muutama kondensaattori pois ja ohitetaan parit kelat hyppylangoilla. Tuumasta toimeen siis.
Jo eilen kävi selväksi, että loppupelissä tein modaukset väärille linjoille, joten tänään siis korjaamme asian oikeille raiteille. Pienen tutkimuksen jälkeen havaittiin, että RGB-signaalit tulevat ensin DVI:lle ja sitten sieltä suorana VGA-liittimelle, joten etsin modailtavaa aivan väärän liittimen luota eilen. DVI-liittimen luota löytyi oikean näköinen suodin heti ja seuravasta kuvasta näkee mitä tulee modata.
Kuvassa sinisellä merkityt ovat keloja jotka kuuluu siis ohittaa ja keltaisella merkityt kondensaattoreita jotka poistetaan. Oikeassa reunassa oleva kolmen kondensaattorin sarake voidaan jättää paikoilleen, koska sillä ei ole suurta merkitystä kuvanlaadulle. Tein modin uudelleen( en korjannut väärille linjoille tehtyjä modauksia) ja tällä kertaa kuvanlaatu parani merkittävästi. Aikaisemmin vaivannut merkittävä sumeneminen 85Hz vs 100Hz esimerkiksi 1360x1020 resoluutiolla on nyt tiessään ja korkeat resoluutiot ovat todella teräviä.
Jätän vielä tuohon alle tuon väärän modauksen, joka olkoon varoittava esimerkki vääristä oletuksista.
GF3 Ti500:n piirilevy näyttää näiltä paikkeilta kovasti erilaiselta kuin GF2 MX:n piirilevy joten luovaa pohdintaa on käytettävä. GF2 MX:ssä kondensaattori-kelayhdistelmiä on kaksi paria kolmessa rivissä, mutta GF3 Ti500:sta onnistuin paikantamaan ainoastaan yhdet parit. Merkkasin nuo parit kuvaan, tosin en tiedä ovatko nuo oikeat parit ja jos joku on tutkinut asiaa tarkemmin ilmoittakoot siitä minulle morkai@skenegroup.net
Kuvaan sinisellä merkatut kelat kuuluu ohittaa, eli niihin siis kolvataan hyppylanka tai irroitetaan kela ja tehdään tinasilta tms. ratkaisu. Keltaisella merkityt kondensaattorit taas vain otetaan pois ja sillä selvä. Teoriassa muutokset pitäisi näkyä kuvan terävöitymisenä ja hieman suurentuneella säteilysaasteena (radioaaltoja, pelko pois).
Epäonnekkaasti onnistuin tohinassa irroittamaan yhden kelan alta tinausalustan ja kolvaaminen suoraan ohueen pintajohtimeen meni erittäin vaikeaksi. Tinausjäljestä huomaa, että pojalla on vähän käsi tärissy. Sain kuitenkin kaikesta huolimatta kelat ohitettua ja kondensattorit kolvattua pois. Valitettavasti ottamani kuva tästä vaiheesta epäonnistui melko totaalisesti (johtuen käden tärinästä =)
Laitoin kortin koneeseen ja ilokseni kuvakin ilmestyi ruudulle. Windowsin työpöydällä sitten vertailin 85Hz ja 100Hz eroja sekä kuvan terävyyttä 1600x1200@85Hz ja surukseni havaitsin, että operaation vaikutus kuvanlaatuun oli kohtuullisen vähäinen. Eroa on, mutta liian vähän verrattuna riskeihin joita tälläinen pikkukolvauskin saattaa kalliille raudalle aiheuttaa. Takuu menee tässä kohtaa viimeistään, ja hommassa saattaa jopa rikkoa koko näytönohjaimen, vga-portin tai jonkun värin toimivuuden.
Tarkemmin asiaa tutkiessa kävi melko selväksi, että kolvasin vääriä linjoja, joilla ei ole juurikaan merkitystä kuvanlaatuun ja modi oli siis ihan turha. Huomenna tutkin linjoja hieman uudelleen ja yritän löytää oikeat modauksen kohteet. Käsi, käsi, käsi...