Käyttökokemuksia

Yleisnäkymä

Koneeni on yleiseltä olemukseltaan suht hiljainen, ja suurimmat meluapinat ovatkin kiintolevyt. Jo ajatus 8200 kierrosta pyörivästä 4cm kääpiötuulettimesta puistatti ikävästi. Pienten ilmansiirtäjien tuottama ääni kun pakkaa yleisesti olemaan korkeaa ininää, en odottanut uskomatonta 10cfm:ää puhaltavan Sunonin olevan mitään herkkua korville. Kun ensimmäisen kerran käynnistin masiinani Northpole kytkettynä yllätyin positiivisesti. Ei sen tuottama ääni toki mitään seireenien sulolaulua ollut, mutta paljon siedettävämpää kuin olisin kuvitellut. Oletin mekkalan olevan korkeaa ininää, mutta yllättäen meteli oli enimmäkseen ilman suhinaa, sekä miellyttävän tasaista tuulettimen surinaa. Enpä silti pystyisi nukkumaan yötäkään Northpolen kanssa samassa huoneessa, mutta ääni voisi tosiaan olla paljon pahempi. Päätin testata pikkukaveria 5V jännitteellä ja nikkaroin virtaliittimeen suloiset pienet jatkojohdot, jotka tökkäsin virtalähteen viiden voltin linjaan. Tuuletin lähti iloisesti rullaamaan, eikä ääntä kuulunut laisinkaan. Äänen kustannuksella ilmavirtakin pieneni roimasti, mutta yllättävän pirteästi Sunon jaksoi ilmaa sylkeä myös pienellä voltilla.

Testit

Anturi

Testaaminen hoidettiin CPUburnin K7-testin avulla. Testin process priority-asetus asetettiin kohtaan High. BurnK7:aa ajettiin 15min testijakso, jonka jälkeen otettiin ylös rasituslämpö. Idlauslämpö otettiin käynnistyksen jälkeen Windowsin työpöydällä olevasta koneesta lämpöjen tasaannuttua. Lämpötila mitattiin emolevyn taustapuolelle, piirisarjan kohdalle kiinnitetyllä lämpöanturilla. Näinollen saatu lämpötila ei ole piirisarjan "oikea" lämpötila, mutta tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia.

Kokoonpano

Piirisarjaa rasitettiin kahdella eri kellotaajuudella. Toinen kellotaajuuksista oli vakiokellotaajuus, jolla muisteja ajettiin 133(266)MHz:n kellotaajuudella. Toinen testeissä käytetyistä kellotaajuuksista oli 2083MHz, jossa prosessoria ajettiin 166MHz:n ja muisteja 200MHz:n kellotaajuudella. Tarkat tiedot testikokoonpanosta ovat:

verrokit

Northpolen verrokkeina käytettiin Zalmanin ZMNB32J-passiivisiiliä, sekä Abitin mukana tullutta orb-tyylistä jäähdytysratkaisua. Northpole on tästä kolmikosta selvästi painavin sekä kookkain. Vaikka Zalmanissa ei ole alunperin lainkaan tuuletinta mukana, halusin testata miten se pärjää aktiivijäähdytyksellä Microcoolin kuparimammutille. Näin testit on ajettu myös Northpolen Sunonilla varustetulla Zalmanilla. Testituloksissa on otettava huomioon piirisarjatuuletinta hieman avustanut, prosessorituulettimesta peräisin oleva ilmavirta, joka on voinut antaa pikkuruista lisäpotkua Zalmanille passiivikäytössä.

Testitulokset 133MHz

Jo vakioväylätaajuudella Northpole on murskaava, vaikkakin erot pysyvät vielä pieninä. Pienessä kuparicoolerissa majailevasta jäähdytyspotentiaalista kielii kuitenkin lähes mitätön ero idle- ja rasituslämmön välillä. Pienoiseksi yllätykseksi Zalman pieksee jopa passiivijäähdytyksellä vakiotuulettimen.

Testitulokset 166MHz/200MHz

Suuremmalla kellotaajuudella Northpole näyttää jälleen kyntensä. Se röykyttää passiivisella tuuletuksella toimivan Zalmanin lähes kahdeksalla asteella, sekä vakiopiirisarjacoolerin setsemällä asteella. Piristävänä yllätyksenä Zalman varustettuna Northpolen mukana tulleella Sunonilla häviää Northpolelle vain parisen astetta.

Yhteenveto

Microcoolin NorthPole-piirisarjacooleri on ehdottomasti piristävä tuote harmittavan harvaan "emolevynsydämenjäähdyttäjien" joukkoon. Tuote on selvästi kohdistettu ylikellotusta harrastavien ylhäiseen joukkoon, vaikkakaan eihän kukaan kiellä ostamasta tätä epeliä aivan tavalliseenkin kokoonpanoon. Äärimmäistä jäähdytystehoa tarvitsemattomille on kuitenkin tarjolla hiljaisempia sekä rutkasti edullisempia tuotteita, kuten Zalmanin ZMNB32J-passiivisiili. Täyskuparinen tiheä siiliosa, sekä supertehokas Sunonin tuuletin antavat hyvät puitteet tehokkaalle piirisarjan ilmajäähdytykselle, mutta tämän saman tekee myöskin muutama metri silikoniletkua, vettä, pumppu sekä piirisarjalle tarkoitettu vesiblokki. Kun mennään "extreme-tasoiseen" ylikellotukseen jossa prosessorin ja näytönohjaimen lisäksi piirisarjaltakin yritetään puristaa viimeiset mehut, ei kokoonpanon jäähdyttämiseen käytetä enää ilmaa, vaan vettä, tai jopa nestemäistä typpeä. Näinollen NorthPolen ongelmaksi muodostuu kohderyhmä, joka on hyvin pieni, tai jota ei ole käytännössä lainkaan olemassa. NorthPolen tehoa ei voi kieltää, ei missään nimessä, mutta uskallan väittää, että tämäntehoista jäähdytysratkaisua TODELLA tarvitseva omistaa vesijäähdytykseen tarvittavan laitteiston, ja tällöin hänen on helpompaa hankkia äänetön, tehokas sekä edullisempi jäähdytysratkaisu piirisarjalle tarkoitetun vesiblokin muodossa. Toki jos jollakulla hilloa ja kiinnostusta riittää, on Microcool NorthPole vallan mainio jäähdytysvekotin piirisarjalle. Tuotteessa on potentiaalia suurempaankin suosioon, mutta suolaisella n.40e hintalapulla sekä äänekkäällä tuulettimella varustettuna se ei siihen vielä yllä. Kenties "NorthPole2" hiljaisemmalla tuulettimella, sekä hieman säädyllisemmällä hintalapulla varusteltuna, tulee kyntämään jonakin päivänä tietokonefanaatikkojen rahapusseja kuin viimeistä päivää...:)

Plussat

Miinukset