Näin loppukesän helteillä Skenegroup|netin testiin saapui saksalaisen Nanoxian kotelotuulettimia peräti kolmessa eri kokoluokassa. Laajaan valikoimaan kuuluu kolme tuuletinta 80 mm -kokoluokassa sekä kaksi 92 mm ja 120 mm -mitoituksen omaavaa cooleria. Samankokoiset mallit eroavat toisistaan luonnollisesti pyörimisnopeuksiltaan.


Nanoxian kotelotuulettimet on pakattu asiansa ajavaan pahvikoteloon, jonka sisältö on kattava. Kaikkien mallien mukana toimitetaan säätöyksikkö ja neljä värinöitä vaimentavaa kumista kiinnitystappia. Ruuveja pakkaukseen ei sisälly. Laatikon taakse on painettu kyseisen kokoluokan tuulettimien tekniset tiedot sekä merkitty mikä malli sisältä löytyy. Mallimerkintä on toki nähtävissä myös paketin etuosan ikkunan läpi tuulettimen keskiöstä.

Markkinoilla on jos jonkinvärisiä tuulettimia, Nanoxia on päätynyt läpikuultavan tummanharmaaseen runkoon ja kirkkaanvihreisiin läpikuultaviin lapoihin, jotka ainakin allekirjoittaneelle tuovat ensimmäisenä mieleen Xbox-pelikonsolin. Lapojen väritys on kirkas, mutta hillityn tumman rungon ansiosta tuuletin ei hyppää silmille ikkunallisestakaan kotelosta.

Lapojen muotoilu noudattelee hyvin pitkälti perinteistä linjaa. 92-millisten tuulettimien lavat ovat jonkin verran erikokoisia sisarmallejaan kaarevampia. Tuulettimien noin 55 cm pitkä johto on asiallisesti suojattu mustalla punoksella ja sen päästä löytyy standardi 3pin-liitin.

Nanoxian FX-sarjan kotelotuulettimien N.TEC-laakerointi pohjautuu nanoteknologiaan, jolla tuulettimista on saatu hiljaisia ja pitkäikäisiä. Valmistaja mainostaakin tekniikan olevan mm. SSO-laakerointia ja kaksoiskuulalaakerointia hiljaisempi, myös pidemmässä käytössä. Kestävyys on osaltaan seurausta siitä, että tuulettimet pitävät tehokkaasti pölyn ja muut epäpuhtaudet laakeroinnin ulkopuolella. Kaikille tuuletinmalleille luvataan 150 000 tunnin toimintaikä ja kymmenen vuoden takuu.

Säädinyksikkö on tarkoitettu kiinnitettäväksi kotelon taakse laajennuskorttipaikkaan. Kotelon sisälle jäävässä johdossa on kaksi 3pin-liitintä, toinen kiinnitetään luonnollisesti emolevyyn ja toiseen liitetään itse tuuletin. Säädin on laadukkaan oloinen ja sopisi ulkonäkönsä puolesta kotelon etupuolellekin, johon sen siirtäminen mustaa peitelevyä lukuunottamatta ei järin suuri urakka olekaan.
Tuulettimien nopeudensäätö ei juuri jätä toivomisen varaa. Tuulettimelle menevää jännitettä voi säätää portaattomasti 4 voltin ja virtalähteen tarjoaman reilun 12 voltin välillä. Erityisesti malliston nopeimmissa tuulettimissa nopeudensäädöstä onkin hyötyä, sillä esimerkiksi vakiona 3000 kierrosta minuutissa pyörivän FX08-3000:n säädön ulottuessa alimmillaan noin 1450 kierrokseen minuutissa, löytyy säätöalueelta aina sopiva kompromissi jäähdytystehon ja äänenvoimakkuuden suhteen.
Äänenvoimakkuuteen voi kuitenkin kaikissa malleissa olla tyytyväinen kovaakin kierrätettäessä. Hitaammat FX08-1600, FX09-1400 ja FX12-1250 ovat suljetussa kotelossa lähes äänettömiä ilman säädintä, ja tehokkaimpienkin mallien FX08-3000 ja FX12-2000 äänenvoimakkuus on ilmansiirtokykyyn suhteutettuna varsin kohtuullinen.
Ahtaan kotelon kanssa työskentelevä asentaja saattaisi toivoa, että pakkauksesta löytyisi myös ruuvit, sillä kotelon nurkkaan asennettaessa takakulmien kumitappien paikalleen vetäminen voi vaatia hieman sorminäppäryyttä. Lisäksi kumitappeja irrotettaessa saa olla varovainen, ettei riko tuuletinta.

| FX08 | |||
| Malli | FX08-1600 | FX08-2200 | FX08-3000 |
| Koko (mm) | 80x80x25 | 80x80x25 | 80x80x25 |
| Pyörimisnopeus (suluissa säädetty alin) (rpm) | 1600 (1200) | 2200 (1400) | 3000 (1450) |
| Ilmavirta (m^3/h) | 32,50 | 54,35 | 79,52 |
| Melutaso (dB/a) | 9 | 18 | 27 |
| Teho (W) | 0,6 | 0,96 | 2,76 |
| Virrankulutus (A) | 0,05 | 0,08 | 0,23 |
| Käyttöjännite (V) | 4-13 | 4-13 | 4-13 |
| Elinikä (h) | 150 000 | 150 000 | 150 000 |
| FX09 | ||
| Malli | FX09-1400 | FX09-2200 |
| Koko (mm) | 92x92x25 | 92x92x25 |
| Pyörimisnopeus (suluissa säädetty alin) (rpm) | 1400 (1150) | 2200 (1150) |
| Ilmavirta (m^3/h) | 43,00 | 67,77 |
| Melutaso (dB/a) | 13 | 23 |
| Teho (W) | 0,60 | 1,92 |
| Virrankulutus (A) | 0,05 | 0,16 |
| Käyttöjännite (V) | 4-13 | 4-13 |
| Elinikä (h) | 150 000 | 150 000 |
| FX12 | ||
| Malli | FX12-1250 | FX12-2000 |
| Koko (mm) | 120x120x25 | 120x120x25 |
| Pyörimisnopeus (suluissa säädetty alin) (rpm) | 1250 (950) | 2000 (950) |
| Ilmavirta (m^3/h) | 80,52 | 134,46 |
| Melutaso (dB/a) | 17 | 33 |
| Teho (W) | 1,2 | 2,36 |
| Virrankulutus (A) | 0,1 | 0,28 |
| Käyttöjännite (V) | 4-13 | 4-13 |
| Elinikä (h) | 150 000 | 150 000 |

Laadukkaan oloisten tuotteiden voi aina odottaa myös olevan laadukkaita, eivätkä Nanoxian tuulettimet tuota pettymystä. Tuulettimet ovat hiljaisia ja niiden voi huoletta olettaa kestävän bulk-pakattuja halpamalleja pidempään. Säätimen ansiosta ne ovat myös huomattavasti monipuolisempia.
Tätä kirjoitettaessa Nanoxian tuulettimia ei tiettävästi suomalaisista kaupoista löydy, eurooppalaisissa verkkokaupoissa hinnat sijoittuvat keskitasoon. Lista jälleenmyyjistä on nähtävissä täällä.
Plussat
Miinukset