Tarkoituksena ei ole arvostella kyseistä laitetta koska nykyisin polttavien erot ovat mielestäni häviävän pieniä ja eroja löytyy lähinän viimeistelystä ja oheistuotteista. Tämä ei siis ole varsinainen artikkeli, ainoastaan katsaus asemaan ja seikkoihin joita ostajan kannattaa muistaa aseman ostoa harkitessaan.
Kysessä on ns. ±-asema, joka kirjoittaa melkein mitä vaan, eli seuraavaa:
Oman asemani tilasin saksasta, mustana, hintaan 159e. Tavallisen värinen olisi ollut muutaman euron halvempi. Syynä tähän oli se, että koteloni on musta ja aseman takuu ei välttämättä pidä jos etulevyä menee maalailemaan. Muuten hyvä idea, mutta asema ei itseasiassa ole mielestäni musta, vaan hyvin tumman harmaa. Erottuu siis mustasta kotelostani kuitenkin, onneksi mastonia on vielä varastossa tulevaa värjäystä varten.
Tilasin samalla myös samasta paikasta halvimpia 4x aihioita mitä löytyi. Kun löin moisen ensimmäisen kerran polttimeen, totesin, että ei toimi. Toisinsanoen, kannattaa varmistaa ennen ostoa, että aihiot myös toimivat. Vakiona asemassa oli firmware versio 1.05. Sen kanssa toimivat mediat on listattuna oheisessa pdf:ssä. Uuden firmwaren saa osoitteesta: firmware http://www.necd.de/softwareoverview2.php?id=557
Version 1.07 kanssa toimivat lisäksi alla listatut aihiot. ND-1300A Support Media (DVD+R):
kannattaa katsoa myös http://www.dvd-netti.com/nec_nd1300_tests/index.html
http://www.dvdrhelp.com/dvdmedia
lisäysehdotuksia otetaan vastaan, heittäkää mailia contact@skenegroup.net