Ohjelmisto

Aseman mukana toimitettavalta ohjelmisto-dvd:ltä löytyy siis aseman monipuoliseen käyttöön riittävät ohjelmat. Poltto-ohjelman virkaa hoitaa Aheadin Nero 6 & InDC kaksikko, ja varmuuskopiointia varten samaan tuoteperheeseen kuuluva Nero BackItUp-ohjelma. Ehkäpä bundlen arvokkaimpana osana levylle on mahdutettu Pinnacle Studio 9 SE videonkäsittelyohjelma, jonka retail-version hinta pyörii sadan euron tietämissä. Lisäksi elokuvien katselemista varten mukaan on laitettu PowerDVD-soitinohjelma. Itse aseman kontrollointia varten levyltä löytyy Plextorin oma PlexTools Professional-ohjelmisto, johon seuraavaksi pikaisesti tutustumme.

PlexTools Professional paljastui pienen syventymisen jälkeen hieman karusta ulkokuorestaan huolimatta todelliseksi monitoimiohjelmaksi. Aseman erikoisempien ominaisuuksien ja tietojen lisäksi PlexToolsilla pääsee käsiksi asetuksiin, joita ei ole muuten mahdollista rukata. Varsinkin hiljaisuuden ystäville mielenkiintoisin välilehti on kuvassa näkyvä 'Silent Mode' kohta. Hakuaikoja, lukunopeutta ja levykelkan nopeutta on mahdollista säätää mieleisekseen, ja näin pienentää huomattavasti aseman ääntelyä.

Lisäksi ohjelma tarjoaa mahdollisuudet elokuvien katselemiseen, musiikin kuunteluun cd:ltä, audion rippaamiseen levyltä waveiksi, erinäisten erityyppisten CD- ja DVD-levyjen polttamiseen sekä aseman eri osa-alueiden testaamiseen. Kaikki ominaisuudet on nähtävissä vasemman reunan valikkolistasta.

Testit

Testit suoritettiin AMD XP-pohjaisella kokoonpanolla, jonka Serial ATA väylistä vastaa Silicon Imagen SataLink Sil3114 piiri. Testatessa käytimme apunamme Nero Burning Rom 6 poltto-ohjelmiston mukana toimitettavaa mainiota Nero CD/DVD Speed testiohjelmaa. Ohjelma testaa lukunopeuden lisäksi muun muassa hakuaikoja, prosessorirasitusta, kiihdytys- ja pysäytysnopeuksia, hetkittäistä maksimisiirtonopeutta sekä levyn latausaikoja. Testilevyn virkaa hoiti tällä kertaa Toca Race Driver 2-pelin noin 4,3Gt kokoinen data-DVD.

Käytännön testit suoritimme polttamalla levyille 4477Mt sekalaisia tiedostoja Nero Burning Rom 6 ohjelmalla. Vaikka Plextor tukeekin DVD+R levyjen polttoa 12x, ja DVD-R levyjen polttoa 8x nopeuksilla, ei kyseisiin nopeuksiin pystyviä levyjä ole vielä kovin laajalti saatavilla. Kyseisestä syystä onnistuin hankkimaan testiä varten vain maksimissaan 4x polttonopeutta tukevat Maxellin DVD-R ja DVD+R levyt. Testitulosten puolella nähdään kuinka suurilla nopeuksilla kyseiset levyt onnistuttiin polttamaan.

PX-712SA:n lisäksi testit ajettiin myös Nec:in ND-2500A DVD±RW asemalla, joka edustaa samalla markkinoiden edullista, noin 100e hintaluokan joukkoa. Necin vertailutestitulokset löydät [tätä] linkkiä klikkaamalla. Testituloksista löytyvässä taulukossa vihreä käyrä kuvaa siirtonopeutta, ja keltainen levyn pyörimisnopeutta.

Kuten moni teistä lukijoista jo varmaan tietääkin, lukee asema DVD- ja CD-levyjä sisäreunasta ulkoreunaan päin. Koska data on yhtä tiheässä levyn joka kohdassa, löytyy ulkolaidalta sisälaitaan verrattuna moninkertaisesti tietoa. Tästä johtuen asema joutuu ulkolaidalle siirryttäessä lukemaan yhä suurempia määriä dataa kierrosta kohden. Plextor käyttää levyjä luettaessa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta CAV-lukumetodia (Constant Angular Velocity), jolloin ulkoreunan suuntaan siirryttäessä levyn pyörimisnopeus pysyy vakiona siirtonopeuden noustessa tasaisesti. Lisää eri lukumetodeista (CLV, CAV, P-CAV, Z-CLV) voit lukea lisää vaikkapa [tämän] linkin takaa.

Kuten kuvaajasta on nähtävissä, saavuttaa Plextor spekseissä luvatun maksimilukunopeutensa (16x) aivan levyn ulkolaidalla. Keskiarvoisesti lukunopeus pysyi noin 12x kieppeissä, joka on erittäin hyvä lukema. Yleisesti ottaen läheskään jokainen DVD-asema ei pysty saavuttamaan luvattua maksiminopeuttaan. Kuvaajasta on myöskin helppo hahmottaa kuinka levyn kierrosnopeus pysyy koko lukuprosessin ajan tasaisesti noin 9000rpm tienoilla.

Muista testien tuloksista erityisen huomion arvoiset ovat erittäin kovan luokan hakuajat. Erillisestä SATA-kontrolleripiiristä huolimatta prosessorin rasitusaste on jopa hieman PATA-liitäntäistä Neciä pienempää.

Polttotestit suoritettiin siis yleisesti saatavilla oleville Maxellin 4x DVD+R ja DVD-R levyille. DVD-R levylle asema ei suostunut polttamaan 4x (5.540kB/s) suuremmalla nopeudella, mutta DVD+R levylle data suostui palamaan 8x (11.080kB/s) nopeudella. Testeissä levyille poltettiin 4477Mt sekakokoisia tiedostoja kokoluokaltaan 1kt-700Mt. Kuten taulukosta on nähtävissä, siirtyi data DVD-R levylle 4x nopeudella vajaassa vartissa, ja DVD+R levylle 8x nopeudella kahdeksassa ja puolessa minuutissa. Toimenpide käy siis varsin ripeästi, ottaen vielä huomioon että aseman kaikki tehoreservit eivät ole vielä käytössä (12x). Täydellä 12x nopeudella DVD+R levy palaisi nimittäin alle viidessä minuutissa!

Synteettisten testien ulkopuolella olen käyttänyt PX-712SA:ta kahdessa eri kokoonpanossa. Kumpaisestakaan ei ole löytynyt natiivia S-ATA tukea, vaan liitännät ovat toteutettu Silicon Imagen SataLink Sil3112 ja Sil3114 piirien avulla. Kumpaisessakin kokoonpanossa asema tunnistui mukisematta niin käynnistyksessä kuin Windowssissakin. Uudemmalla Sil3114-piirillä varustetussa testikoneessa asema aiheutti koneen jumiutumista Neron CD/DVD Speed testien jälkeen, mutta muuten laite on toiminut moitteetta. Esimerkiksi MSI:n vastaavan SATA-mallin on kerrottu toimivan vain Intelin piirisarjoilla, joten PX-712SA:n kohdalla kysessä on huomattavasti yhteensopivampi asema.

Yhteenveto

Serial ATA-liitäntä on siis vihdoin saavuttanut optiset asemat, ja tästä elävänä esimerkkinä toimii Plextorin uunituore PX-712SA DVD±RW asema. Vaikka SATA-liitännästä ei vielä suurta nopeudellista hyötyä olekkaan, on Plextor saanut kursittua tapansa mukaan kasaan laadukkaan ja nopean aseman. Vain levyjen latausajoissa olisi ajoittain parantamisen varaa. Etulevyltään PX-712SA ei mustaa koristelistaa lukuunottamatta tarjoa silmäniloa, jota erityisesti kotelonmodaajat sekä mustan tai hopean kotelon omistajat saattavat jäädä kaipaamaan.

Vaikka Serial ATA:sta optisten asemien kohdalla puhuttaessa kyseessä on moderneista tuotteista, ei PX-712SA ole aivan sitä miksi monet sitä luulevat. Metallisen takalevyn takaa paljastuu nimittäin aivan perinteinen P-ATA liitäntäinen S-ATA-adapterilla varustettu PX-712S asema. Tästä ei sinällään ole kuluttajalle mitään haittaa, mutta on pääteltävissä että Plextor on kulkenut ensimmäisen SATA-asemansa kanssa siitä mistä aita on suhteellisen matala;)

Uuden liitäntätavan lisäksi PX-712SA:lla on tarjottavanaan varsin järeä kirjoitusteho. Laite on valmis polttamaan DVD+R levyjä jopa 12x nopeudella, mutta samaan suoritukseen pystyviä kiekkoja ei juurikaan markkinoilta löydy. Tehoreserviä löytyy siis tulevaisuuttakin silmälläpitäen. Jos haun alla on nopea, laadukas DVD-polttaja, ja tahdot päästä eroon "kivikautisista" lattakaapeliasemista, on Plextor PX-712SA ehdottomasti sinun valintasi. Kukkarosta täytyy kuitenkin löytyä tuohta, sillä asema tulee suomen markkinolle saapuessaan maksamaan yli 200 euroa.

Plussat ja miinukset

+ Nopea
+ Taattua laatua (2v OnSite takuu)
+ S-ATA liitäntä
+ Oheisohjelmisto
+ Riittävän pitkä (90cm) SATA-kaapeli mukana
- Hinnakas
- Ei tyhjiä levyjä mukana
- SATA-liitännästä ei vielä merkittävää nopeushyötyä
- Tylsähkön näköinen

Editor's Choice