Kurkistus sisuksiin

On jälleen sanomattakin selvää, että tässä artikkelin vaiheessa virtalähteen on aika päästä kuorestaan. Samalla myös takuu mitätöityy, joten en suosittele tätä toimenpidettä tehtäväksi siellä kotityöpöytien ääressä.

14cm Fan PSU:n kansi on kiinnitetty siististi neljällä tähtikantaruuvilla, joista yksi on peitetty takuusinettitarralla. Sisältä paljastuvat punaiselle piirilevylle kasattu elektroniikka. Kaikki tuntuu johtojen puoleista reunusta lukuunottamatta olevan hyvässä järjestyksessä, mutta takapaneelin taakse jäävä tyhjä tila aiheuttaa aluksi ihmetystä.

Hetken pähkäilyn jälkeen totean sisukalujen olevan päällipuolin identtiset Quadruple-mallin kanssa, ja tyhjä tila selittyy muissa malleissa tarvittavan tuuletintilan mukaan mitoitetulla piirilevyllä. Yleisesti ottaen alumiiniset jäähdytysprofiilit ovat vähintään riittävän kokoisia jättiläismäisen tuulettimen jäähdytettäviksi. Kuvassa etualalla näkyvä suorakaiteen muotoinen piirilevy on lähteen tuuletinkontrolleri, josta löytyy paikat kaikkiaan viidelle tuulettimelle.

Seurasin ulkopuolelle ulottuvaa lämpötila-anturin johtoa kotelon sisälle, ja itse anturi löytyikin piilosta tuuletinkontrollerin alta. Suurehko vihreä anturi on kiinnitettynä keskimmäisen jäähdytyssiilen kylkeen. Näin käyttäjä saa tarpeen tullen reaaliaikaista tietoa virtalähteensä lämpötiloista.

Käyttökokemukset

Koska Super Flowerin jättimäinen tuuletin on varustettu neljällä ledillä, päätin testata valot "wiretrickin" avulla virtalähteen ollessa pöydällä. Ja kyllähän ne valot toimivat, kaiken lisäksi vielä varsin kirkkaasti. Itse en ledeistä kuitenkaan suuremmin välitä, joten kaltaisiani varten perinteisellä valottomalla tuulettimella varustettu malli voisi olla tervetullut.

Pakollisten kuvien räpsimisen jälkeen kiinnitin Super Flowerin Chieftecin valmistamaan maxitornikotelooni. Kun johdot olivat paikoillaan, oli aika testata pakkauksen "Extremely Silent" merkintöjen paikkaansapitävyys. Kun polkaisin koneen ensimmäistä kertaa päälle, jäin hetkeksi ihmettelemään kaikkia kotelon ilmoja rohmuavaa jättiläistuuletinta. Kun alkuhämmennyksestä selvittiin ja pääsin äänentason kuuntelemisen pariin, tuli vastaan paluu karuun arkeen. Edes Silent-asetuksella valtavan tuulettimen jylhää huminaa ei voinut kutsua lähellekään Extremely Silentiksi. Muuten hiljaisesta koneesta virtalähteen humina kuului selvänä huoneen joka kolkkaan. Siitä voittekin jo päätellä kuinka järjetöntä meteliä Turbo-asetus pitikään...:)

Tuulettimen pyörimisnopeutta on mahdollista kontrolloida manuaalisesti, ja jokaista asetusta varten laitteen takapaneelista löytyy oma kirkas ledivalonsa. Esimerkkikuva on peräisin SF Quadruple Fan-artikkelista, sillä toteutus on SF-530T14A:n kanssa täysin identtinen. Pyörimisnopeus vaihtuu kromattua painiketta painamalla. Sininen valo kuvaa automaattiasetusta, vihreä "hiljaista" Silent-asetusta, ja punainen erittäin äänekästä Turbo-asetusta.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten näppäsin kuvan koneen takapuolelle heijastuvasta valokeilasta. Merkkivaloina käytetyt ledit ovat todellakin kirkkaita, ja herkkäunisimmille erittäin kirkas seinälle heijastuva valo voi aiheuttaa ongelmia. Himmeämmätkin ledit olisivat siis riittäneet:)

Testit

Testit ajettiin tällä kertaa rasitustarkoitukseen hieman turhan kevyellä Athlon 64-pohjaisella kokoonpanolla, jonka prosessoria ajettiin vakiokellotaajuudella. Jännitelinjoja tarkasteltiin vain yleismittarilla, sillä MBM5 ei suostunut toimimaan oikein uuden VIA K8T800Pro-piirisarjaisen emolevyn kanssa. Rasitus hoidettiin CPUburnK7:n ja 3DMark03:n samanaikaisella käytöllä, ja idlauslukemat mitattiin koneen ollessa Windowsin työpöydällä.

5V linjassa ei ollut havaittavissa minkään moista heilahtelua niin rasituksessa kuin idlatessakaan. Jännitys tiivistyikin siirryttäessä 12V mittauksiin, sillä saman valmistajan Quadruple Fan-malli onnistui kyseisissä testeissä heittämään tauluun kaikkien aikojen heikoimman esityksen.

Vaikka 14cm Fan PSU:n ja Quadruple Fanin sisuskalut näyttivätkin identtisille, on 130W tehokkaampaan 14cm Fan PSU:hun vaihdettu mitä ilmeisimmin joitain kriittisesti jännitelinjoja parantavia komponentteja. Selvästi yli 12V killuvassa 12V-linjassa ei nimittäin ole moitteen sanaa. Niin idlatessa kuin rasituksessakin lukemat pysyivät kiitettävän toleranssin sisällä.

Yhteenveto

Super Flowerin SF-530T14A tarjoaa aiemmin testatun Quadruple Fanin tavoin silmänruokaa, ominaisuuksia sekä erikoisia ratkaisuja, mutta yhdellä osa-alueella 530W 14cm Fan-malli on selvästi parempi; Jännitelinjojen taso on nimittäin aivan toista maata 400W Quadruplen lukemiin verrattuna.

On todettava että Super Flowerin idea tunkea 14cm jättiläistuuletin virtalähteeseen on varsin nerokas. Niin markkina-arvoltaan kuin jäähdytysteholtaankin patentoitu ratkaisu on erinomainen, mutta toteutus on valitettavasti saatu ontumaan. Suuren tuulettimen suurta ilmansiirtopontentiaalia pienellä äänentuotolla on hukattu asettamalla tuuletin pyörimään turhan suurilla kierroksilla. Tosin kyseenalaiseksi jää myöskin näinkin suuren tuulettimen käytännöllisyys pieneen kotelointiin ahdettuna; koska suuren määrän ilmaa on mahduttava virtaamaan pienessä tilassa, on tuloksena ilmavirran matkallaan aiheuttama humina.

SF-530T14A törmää siis samaan esteeseen kuin lukemattomat muut markkinoilta löytyvät virtalähteet: ääntä löytyy edelleen huippumalleihin verrattuna liikaa. Vaikka muut puitteet ovat kohdallaan, ja pienet yksityiskohdat kuten tuulettimen kierrosnopeuden säätöpainike, ulkoinen lämpötila-anturin johto sekä viiden minuutin jälkijäähdytys toimivat kirsikkana kakun päällä, onnistuu Super Flower 14cm Fan PSU tuskin venyttämään itseään markkinoiden myydyimpien virtalähdeiden joukkoon. Jos näyttävyys, teho ja suuren 14cm tuulettimen tarjoamat edut kotelon tuuletuksessa ajavat äänettömyyttä tavoittelevan hiljaisuuden edelle, voi tämä virtalähde olla juuri sinun valintasi.

Plussat

Miinukset