Asennus

Koska allekirjoittaneen käytössä on vain AMD-kokoonpanoja, on cooleri kiinnitettävä AMD-emolevyihin tarkoitetulla kiinnityksellä. Aivan ensimmäiseksi siilin läpi kulkeva rautalankainen P4-kiinnitysklipsu on nostettava pois ripojen välistä.

AMD-kiinnitystä varten pohjan kulmista löytyy kierteistetyt reiät siilin kiinnittämisessä käytettäviä metallipaloja varten. Kulmapalat pujotetaan kahdesta reunimmaisesta helicoid-pinnistä, ja ruuvataan tiukasti paikoilleen mukana tulevilla kuusiokoloruuveilla. Kulmapala on laserleikattu tavallisesta muutaman millin metallilevystä, ja sopii paikalleen mainiosti ilman mitään ongelmia. Viimeistelyyn taasen olisi voitu kayttää hieman enemmän aikaa, sillä palan leikkausreunoihin oli jäänyt paikoittain terävää työstöjäystettä.

Asennustoimenpide emolevylle aloitetaan monelle siilelle ja blokille tutulla tavalla. Kiinnitykseen tarkoitetut pitkät ruuvit "pultataan" kiinni emolevyyn. Väliin asennetaan oikosulut estävät prikat, tottakai. Piirin päällä on nähtävissä "oikeaoppinen" annostus lämpötahnaa. Keskelle piiriä runsaammin, sillä AMD-piirisarjat ovat tunnetusti koveria keskeltä.

Kun cooleri on laskettu paikoilleen niin että ruuvit asettuvat kulmapalojen lävitse, pujotetaan ruuviin muovinen suojapala/kaulusprikka, jousi, sekä viimeisenä musta muovinen sormiruuvi. Pienenä yksityiskohtana voisi mainita jousien päät, jotka on hiottu tasaiseksi muovisen sormiruuvin parempaa kestoa ajatellen.

Tämän jälkeen asennus pitäisi olla tuuletinta vailla valmis. Ja hienoltahan se näyttää. Ruuvikiinnitys on erittäin turvallinen ja helppo, ja MCX159 pysyy varmasti tiukasti paikoillaan.

Lähemmässä tarkastelussa silmiin pisti mahdollinen suunnitteluvirhe. nForce2 400 Ultra piirin ympäriltä löytyvät reijät olivat nimittäin sen verran lähellä itse piiriä, että ruuvien kiinnitysmutterit änkesivät siilin alle. Näytti siltä että siili jäi kanttaamaan mutterin päälle eikä näin ollen saanut täydellistä kontaktia piiriin.

Varmuuden vuoksi nappasinkin viilan käteen ja vetelin pohjan kulmista hieman tavaraa pois mahdollisen kanttaamisen estämiseksi.

Kun Swiftech oli pultattu uudelleen kiinni lankkuun ruuvasin loppusilauksena aiemmin irroittamani tuulettimen takaisin paikoilleen. Kuvassa MCX159:n pariksi on asennettu Thermaltaken Volcano 12-cooleri, joka on kaikin puolin suhteellisen yhteensopiva vekotin. Thermalrightin SLK-mallien sekä Zalman 7000-coolereiden kanssa yhteisolo näyttää sitävastoin varsin harmaalle. Swiftech lupaa kotisivuillaan yhteensopivuuden omien MCX4xx-V coolereidensa kanssa ainakin Asuksen, Epoxin ja Abitin emolevyille.

Testit

Testikokoonpanona toimi sama vanha sotaratsu kuin monessa aiemmassakin artikkelissa pienin muunnoksin. AMD-kokoonpano piti siis sisällään seuraavaa:

Piirisarjaa grillattiin SiSoftwaren Sandra 2004 testiohjelmalla, ajamalla Memory Benchmark testiä looppina 15 kertaa peräkkäin. Piirisarjan lämpöjen annettiin laskea rasituksen jälkeen, ja idlelämmöt otettiin ylös kun lämpötilan laskeminen pysähtyi. Lämpötilat mitattiin ulkoisella mittarilla piirisarjan alta, joten tulokset ovat vertailukelpoisia, mutta eivät realistisia. Testien aikana huonelämpötila pysyi 23,5C asteen tienoilla.

Swiftechiä vastaan asetettiin Zalmanin suosittu ~6e hintainen ZM-NB32J, sekä Epoxin mukana tullut vakiopiirisarjacooleri. Epoxin vakiocoolerin kanssa käytettiin siihen kuuluvaa tuuletinta, kun taasen Zalmanin päälle istutettiin MCX159:n mukana toimitettu Sunonin pikkuhyrrä. Zalman kiinnitettiin lisäksi Swiftechin ruuvikiinnityksellä, sillä sen mukana toimitetuista muovitapeista toisella oli paha tapa pompsahtaa pois reiästään omia aikojaan.

Tulokset ovat erittäin yllättävät, eikö vain? Zalman on käsittämättömän tehokas Swiftechin tuulettimella varustettuna. Idlatessa Swiftechin ero Zalmaniin on vain muutamia asteen kymmenyksiä, ja rasituksessa kaverukset ovat tasoissa. Vakiocooleri kamppailee taasen aivan omissa svääreissään:)

Totta kai tein yllättävistä tuloksista johtuen testit uudestaan, mutta tulokset pysyivät samoina. Tästä syystä rasitinkin viisasta päätäni erityisen raskaasti ja keksin muutaman hyvän syyn ja puolustuksen Zalmanin "menestykseen". Ensinnäkin Zalmania ei ole saatavilla normaalisti tuulettimella, ja hiljaisen ja tehokkaan 4cm tuulettimen hankkiminen (Papst) nelinkertaistaisi jäähdytysratkaisun hinnan. Tämän lisäksi Zalmaniin täytyisi virittää jonkinmoinen kiinnitys tuulettimelle. Toisekseen Zalmanin pohja on Swiftechiä kapeampi, joka voi olla toimivampi ratkaisu AMD-emojen kanssa juuri piirisarjan piirin koveruuden takia. Swiftechille koverasta piiristä voisi taasen kuvitella olevan lähinnä haittaa, sillä keskikohta jää koko piirin peittävän pohjan kanssa heikommalle kosketukselle. Kapeammalla pohjalla on parempi mahdollisuus päästä "kuopan pohjalle" ja jäähdyttää piiriä tehokkaammin. i865 ja i875 piirisarjojen kanssa uskoisin tilanteen olevan aivan toinen, sillä piiristä löytyvään prosessorityyppiseen ytimeen on helppoa saada kunnon kontakti. Kolmantena syynä voisi olla Swiftechin rivaston tiheys. Hiljainen ja suhteellisen "heiveröinen" tuuletin pääsee paremmin oikeuksiinsa Zalmanin harvemmassa rivastossa, kun taasen MCX vaatisi kaverikseen kovemmalla paineella puhkuvan surisijan:)

Yhteenveto

Swiftech MCX159-R on herkullisen näkoinen ja laadukas piirisarjacooleri joka ei jätä edes lompakkoa kylmäksi. 41e on suhteellisen tyyris hinta piirisarjan jäähdyttämisestä, varsinkin kun kyseessä on ilmajäähdytys, vaikka MCX159 onkin täyttä tavaraa kiireestä kantapäähän. Jäähdytysteho on kiitettävää, vaikkakin Zalmanin alumiinisiilen pärjääminen monta kertaa tyyriimmälle muskelimallille yllättikin allekirjoittaneen. Testituloksien tasaisuuden syyksi uskallan epäillä northbridgen pinnan koveruutta, ja näinollen heikohkoa kontaktia Swiftechin pohjan kanssa. Jos piirisarjalle on haussa suhteellisen hiljainen ja tehokas jäähdytysratkaisu, eikä mahtumista ole estämässä joku markkinoiden mammuttisiilistä, on Swiftech MCX159 toimiva valinta. Halvemmalla hintalapulla varustettuna Editor's Choicen arvoinen sellainen.