Käyttökokemukset

Laite on varsin miellyttävä käyttää ja ulkoisesti kohtalaisen vetoava, vaikka se ei värinsä puolesta sovikkaan koppaani lainkaan. Erityisesti jännitteiden liukuvalot ovat hienot ja pieni minussa asuva lapsi olisi toivonut laitteeseen nappia josta painamalla valot heiluvat kuin ritariässässä ikään ja näytössä numerot suurenevat kovaa vauhtia. Kolme seurattavaa lämpöanturia on oikeastaan varsin sopiva määrä ja erityisen mukava on tuulettimien hiljentäminen lämpötilan mukaan vaikka tästäkin laitteesta uupuu toiminto, jonka ansiosta tuulettimet pyörisivät esimerkiksi 5min täydellä teholla kun rajalämpötila on kerran ylittynyt. Pitemmän päälle jatkuva tuulettimien nopeuden säätyminen on rasittavaa, onneksi laite ei sentään piippaile joka kerta kun lämpötila nousee riittävän suureksi. Mikäli säädetty arvo ylittyy 10C niin hälytys laukeaa päälle, mikä on sinänsä ihan kohtuullinen toiminto.

Itse pidin laitetta jopa käytännöllisempänä kuin DigiDoc5:sta, jota olen aikaisemmin käyttänyt. MB-500:n käytettävyys on parempi se ei sisällä paljoakaan turhia tai toimimattomia ominaisuuksia. Kiitokset Only4pro:lle laitteen toimittamisesta testiin.

Plussat

Miinukset