Käyttökokemuksia

Pääsin testailemaan VP171b käytännön toiminnassa noin viikon ajan, ja sinä aikana ehdin käyttää näyttöä niin peli-, leffa- kuin windows-käytössä, sekä niin päivällä kuin yölläkin. Resoluutiona käytin pääosin suositeltua 1280x1024 kokoa, ja peleissä joissain tapauksissa pienempää 1024x768 resoluutiota. Peleissä suositeltua pienemmän resoluution käyttö ei aiheuttanut suurempia haittoja, mutta Windowssissa kuva muuttu selvästi sumeaksi ja epätarkaksi. TFT-näytöissä efekti lähinnä tekniikkaan liittyvä ominaisuus, eikä vika, kuten joku voisi ajatella.

Valmistaja lupailee VP171:lle katselukulmaksi lähteestä riippuen 140- tai 160-astetta sekä pysty- että vaakasuunnassa. Suurista katselukulmista on erityistä hyötyä esimerkiksi näytöstä löytyvää pivot-toimintoa käytettäessä, sillä näyttöpaneelia käytetään asennossa jossa sitä ei ole "yleisesti" tarkoitus käyttää. Katselukulmat riittivät enemmän kuin mainiosti kaikkeen peruskäytöstä leffojen katseluun, mutta aivan äärilaitoihin mennessä näyttö esitteli erikoista efektiä. Nykyisen käytössäni olevan Hyundain Q15 TFT-näytön kuva tummenee katselukulmien äärirajoille mentäessä, mutta VP171b:n kuva esitteli äärikulmista katseltaessa mukavan punertavia ja vihreitä värisävyjä. Kamera tosin korostaa erityisesti vihreän värisävyn voimakkuutta. Tarkkuudeltaan ja väreiltään VP edustaa tasokasta ja kaikin puolien kiitettävää linjaa.

Koska käytössäni ei ollut kalliita näyttöjen mittaamiseen tarkoitettuja erikoislaitteita, tyydyin peruskäytön lisäksi testaamaan VP:tä Nokia Monitor Tester-ohjelmalla. Mustan taustan avulla testasin TFT-näytölle tyypillisen taustavalon "vuodon" määrän, ja sain todeta sen olevan VP:n kohdalla suht vähäistä. Eniten vuotoa oli nähtävissä alareunassa.

Yhteenveto

Lyhyehkön testipyrähdyksen perusteella en voi kuin ylistää Viewsonicia huippulaatuisen näytön toteuttamisesta. Vain hieman tavallisen 17" TFT:n hintaa korkeammasta hinnoittelusta huolimatta VP171-malliston näytöt ovat ehdottoman suositeltavia ostoksia. Erityisesti testaajat tai kotiserverin omistajat osaavat kunnioittaa kolmen koneen liitäntämahdollisuutta, jota ei kovinkaan monesta näytöstä löydy. Vähintäänkin riittävät säädöt takaavat ergonomisen sijoittelun pöydälle kuin pöydälle, ja pivot-ominaisuus tuo helpotusta paljon A4-dokumentteja koneella käsitteleville.

Tyylikkään ulkonäön ja jämäkän jalkaosan yhdistelmä on allekirjoittaneen mielestä yksi markkinoiden asiallisimmista ratkaisuista, eikä riittävän raskas (6,5kg) näyttö lähde varmastikaan vaeltamaan pöydällä. Puolentoista vuoden iästään huolimatta VP171:ssä käytetty 16ms näyttöpaneeli sietää moitteettomasti kaikenmoista käyttöä. Toki 12ms ja pian 8ms malleja on saatavilla, mutta monelle 16ms on vähintään riittävästi, ja VP171 vie ominaisuuksiensa ansiosta voiton nopeammilla paneeleilla varustetuista kilpailijoista.

Plussat

Miinukset

Editor's Choice