
Etupaneeli
"Kauneus on katsojan silmissä." Omiin silmiin luukullinen etupaneeli on suhteellisen sivistynyt. Huomion vetää etutuulettimen "sormisuoja". Se on kyllä valitettavasti melko peittävää mallia =(. Ilmankiertoa parantaa vähän se, että ilma pääsee virtaamaan suojan sivuilta.
Nykytrendin mukaan paneelin keskivaiheilta löytyy virta- ja resetnappuloiden lisäksi kuuloke- ja mikrofoniliitin sekä pari usb-porttia. Kromi "palkista" pilkottaa myös kolme lediä.
Etutuuletin on sinisillä ledeillä varustettua mallia ja sen saa asennettua ulkopuolelta neljällä pultilla. Kolmipinninen virtaliitin on laitettu erittäin kätevästi kiinni runkoon. Tuulettimen takana on turhan tiheä seinä, josta syntyy lisä-ääntä ilman siitä kulkiessa. Lievä miinus tästä. Helppo modaus tehdä itse, mutta luulisi Antecin tasoisen valmistajan huomioivan asian valmiiksi.
Luukun takaa paljastuu kolme cd-asema paikkaa ja kaksi korppuasemapaikkaa. Aivan uutena juttuna Antec on lisännyt etupaneelin pienen kannellisen säilytyslokeron, esimerkiksi ruuveja ja työkaluja varten.

Sivulta ja takaa
Sivuprofiilia hallitsee ikkunallinen sivukylki. Pleksi on kiinnitetty kromin värisillä pyöreäkantaisilla tapeilla. Ikkunan päällä on suojamuovi.
Takaa löytyy 12 senttinen tuuletin paikka. Mukana toimitetaan normaali 12cm tuuletin. Paikassa on hyvä sormisuoja joka ei paljoakaan vastusta ilman menoa. Kuvasta voi huomata, että kyljet ovat kiinni sormiruuveilla.
Lisäkortit kiinnitetään ruuveilla kotelon ulkopuolelta. Onko tästä ominaisuudesta sitten jotain hyötyä? Se on lähinnä mielipidekysymys. Itse en näe siinä mitään haittaa jossen kyllä hyötyäkään. Lisäksi tämä ratkaisu pakottaa käyttämään liu'utettavaa palaa jotta kortit saadaan paikalleen.
Sivupelteihin on lisätty muoviset lisäkkeet helpottamaan peltien irroitusta. Ikkunakylkeen on samaan kohtaan myös mahdollista laittaa lukko viekkaiden lanivarkaiden kiusaksi.