
Emolevyn liitännät ja osien sijoittelu
Emolevyssä huomio kiinnittyy jo pakettia tutkaillessa ja emolevyä asennettaessa siinä olevaan moniosaiseen ja suhteellisen massiiviseen jäähdytysjärjestelmään. Massiivisemmat jäähdytysjärjestelmät eivät enää nykyään ole ihmeellisiä emolevyillä, mutta DFI on päätynyt lisäämään mukaan vielä muutaman oman ratkaisunsa, joista hieman lisää sivulla neljä. Piirisarjajäähdytys on ilahduttavasti passiisivinen.
Emolevyn takapaneelin liitännät ovat pitkälti tuttua ja turvallista nykytasoa isolla määrällä usb-liittimiä (6 kpl), kahdella verkkoliitännällä, sekä kahdella ps2- ja yhdellä firewire-liittimellä. Vanhempia COM- ja LPT-liittimiä ei emolevyltä kuitenkaan löydy. Takapaneelissa asustaa myös suurikokoinen jäähdytyssiili, joka myös peittää osan prosessorin virransyötöstä.
Prosessorikanta on kahdeksanvaiheisen digitaalisen virransyötön ansiosta vapaa isommista kondensaattoreista ja muista komponenteista, joten prosessorijäähdytykselle jää mukavasti tilaa prosessorikannan ympärille. Digitaalisen virransyötön hyöty näkyy tilansäästön lisäksi myös hieman aikaisempia ratkaisuja parempina jännitteiden aaltokuvioina, joka pidentää komponenttien käyttöikää ja voi hieman parantaa kokoonpanon vakautta äärimmilleen kellotettuna. Vähemmän yllättävästi digitaalisen virransyötön viereltä löytyy myös 8pin EPS-lisävirtaliitin.
Prosessorikannan viereltä löytyy neljä DDR2-muistipaikkaa, jotka tukevat 667 ja 800 MHz nopeuksisia muisteja yhteensä aina kahdeksaan gigaan asti. Muistipaikat ovaan tuttuun tapaan värikoodattuja ja tällä kertaa väreinä on muiden liittimien mukaisesti vihreä ensimmäiselle muistikanavalle ja keltainen toiselle muistikanavalle.
DFI:n emolevyn komponenttiasettelusta vastaavat insinöörit ovat onnistuneet hyvin prosessorikannan läheisyydessä, mutta aivan täydellistä heidän toiminta ei kuitenkaan ole ollut. Hieman ärsyttävästi muistipaikat ovat sijoitettu lähelle näytönohjainta, joten muistien irrottaminen tai paikoilleen laitto ei onnistu näytönohjaimen ollessa paikoillaan. Kuvan näytönohjain on 8800 GTS 320M.
Toinen huomattava asia on piirisarjan northbridgen jäähdytyksen suuri koko, joka voi aiheuttaa ongelmia isojen jäähdyttimien kanssa. Kuvassa Zalman 9700.
Piirisarjan läheisyyteen sijoittuu myös toinen emolevyn isompi ongelma. Emolevy ei osaa automaattisesti havaita prosessorin FSB:tä, vaan se tulee käsin asettaa prosessoria vastaavaksi kolmen jumpperin avulla. Allekirjoittanut sai emolevyn piipperistä ei-niin-kauniin sinfonian aikaiseksi ensimmäisellä käynnistyskerralla jumppereiden ollessa väärässä FSB:n asetuksessa kokoonpanon prosessoriin nähden.
Jos emolevylle vaihdellaan käytettäväksi prosessoreita erisuuruisilla ohjeellisilla väylätaajuuksilla, jumppereiden asettaminen tarvittavaan combinaatioon ei ole myöskään pitemmän päälle suurta herkkua, sillä jumpperit sijaitsevat käytännössä heti virransyötön ja northbridgen välisen lämpöputken vieressä ja jumppereiden toiselta laidalta hieman huononäköisempikin pystyy bongaamaan kondensaattorin. Jumpperirykelmän asettaminen oikeaan yhdistelmään ei siis ole ainakaan isosormisten prosessoritestaajien herkkua.
Oikeassa reunassa ylhäältä alaspäin luettuna paikkaansa pitävät 24pin ATX-virtaliitin, yksi IDE-liitin ja kahdeksan sata-porttia. Keltaiset SATA-liittimet ja IDE-liitin ovat kytkettynä JMicronin JMB363-piiriin ja vihreät SATA-liittimet ovat kytkettynä suoraan piirisarjaan.
Emolevyn alareunasta sen sijaan löytyvät pinnit kotelon nappien ja ledien kytkemiseen, diskettiaseman liitin, diagnostiikkasegmenttinättö, sekä EZtouch-kytkimet (virta ja reset).
Emolevyn liitännät eivät kuitenkaan yllämainittuihin lopu, vaan emolevylle on ripoteltu kuusi tuuletinliitintä ympäri emolevyä. Emolevyn oikea alanurkka on saanut päälleen kolme kappaletta kahden usb-portin kiinnittämiseen tarkoitettuja pinnejä, kellottajien rakastaman CLEAR CMOS-jumpperin, sekä kaksi tuuletinliitintä aivan piirisarjan coolerin viereen. Samaiseen yhteyteen on myös sijoitettu bios-piiri, patteri ja piipperi. Toinen firewire-liitin löytyy pinnien muodossa keskimmäisen 16x PCI-Express liitännän yläpuolelta.
Emolevy tukee ATIn CrossFire-tekniikkaa ja siihen on mahdollista liittää kolme näytönohjainta, jolloin kaksi korttia murskaa grafiikkaa yhden kortin keskittyessä fysiikkaan. Pienenä huomiona käytönnön tasolta mainittakoon että emolevyn kaksi alempaa 16x PCI-Express liitintä eivät ole täysin kytketyt, vaikka niistä löytyykin 16x-kokoiset aukot toiselle ja kolmannelle näytönohjaimelle. Tämä vain osittainen kytkentä ei kuitenkaan estä muiden näytönohjaimien toimintaa esimerkiksi CrossFiressä.