
Lähempää kotelon tarkastelua ulkopuolelta
Hushin etupaneeli on suhteellisen yksinkertaisen näköinen, sillä muovinen harjatulla alumiinilla päällystetty etuluukku peittää asemapaikat. Etuluukkua koristaa ura, joka saa sinisen valaistuksen koneen ollessa päällä, sekä pieni NZXT:n logo yläkulmassa. Luukun vino alareuna peittää noin puolet mustan tiheän verkon taakse piiloutuvasta tuulettimesta, joka kuultaa verkon läpi rauhallisesti sinisenä koneen ollessa päällä.
Tuulettimen verkko on tiheä ja se myös kerää itseensä pölyä suhteellisen herkästi. Verkon taakse on sijoitettu myös pölysuodatin, mutta se ei ole suoraan tuulettimen edessä ja näin sen haaviin ei myöskään jää kotelon etuosan alta imetyn ilman mukana tuleva pöly. Pölysuodatin ei ole myöskään irrotettavaa mallia.
Luukun ja alaosan väliin jäävään rakoon on myös sijoitettu hopeiset virta- ja reset-painikkeet, sekä merkkivalojen ledit. Koneen päällä olon ilmaiseva sininen virtaled on sarjaa superkirkas, joten se voi rasittaa osaa käyttäjistä häikäisemällä.
Etuluukku avattuna kotelosta paljastuu sen neljä 5,25"-asemapaikkaa ja kaksi 3,5"-asemapaikkaa. Etuluukku pysyy kiinni magneetein ja avattuna se aukeaa vain noin 135-astetta.
Kotelon etupaneelin liitännät sijoittuvat kotelon oikean kyljen alareunaan. Etupaneelissa liittimiä tarjotaan käyttäjälle perinteiseen tyyliin kaksi usb-liitintä, firewire-liitin, sekä ääniliitännät. Moitteita lentää kuitenkin hiukan ääniliitäntöjen viimeistelystä, sillä liittimet ovat hieman liian sisällä kotelon pintaan nähden ja täten osa headsettien tai kuulokkeiden liittimistä ei painu pohjaan asti tai ne pompahtavat pois ”puoliväliin” joko itsestään tai todella pienen liittimeen kohdistuneen vedon johdosta.
Kotelon kumpikin kylki on irroitettava ja vasemmanpuoleisen kyljen kiinnityksestä vastaa kaksi sormiruuvia. Kuten kuvastakin näkyy, kotelon kiiltävän mustiksi maalattuihin kylkiin ei ole päätynyt mitään muuta kuin pieni kuoppa kyljen irrottamista helpottamaan. Kotelon kokonaissyvyys on noin 51 senttiä.
Osat koneeseen asennettuna Hushin takapaneelista ei löydy mitään poikkeavaa. Virtalähde sijoittuu normaaliin tapaan kotelon yläosaan ja mukana toimitettava 120 mm tuuletin löytyy tutulta paikaltaan. Varmistuksena mainittakoon että Hushin mukana ei siis toimiteta virtalähdettä tai muita kuvassa näkyviä komponenttejä.
Kotelo on vuorattu kylkien lisäksi myös katosta ja lattiasta noin kolmen millin paksuisella äänenvaimennusmatolla. Matto on ohutta ja sen äänenvaimennusvaikutus ei ole kovin suuri. Kylki ja kotelo itsessään ovat ohuehkoa peltiä.

Lähempää kotelon tarkastelua sisäpuolelta
NZXT Hush ei sisätiloiltaan ole kovin erikoinen ilmestys. Kotelosta löytyy valmiina etuosasta läpinäkyvä siniseksi valaistu NZXT:n valmistama 120 mm tuuletin ja takapaneelista toinen NZXT:n valmistama 120 mm tuuletin, joista kummastakaan ei tarkempia tietoja ollut saatavilla. Kotelo on vuorattu ohuehkolla äänenvaimennusmatolla sivuilta, lattiasta ja katosta. Emolevy kiinnitetään suoraan takaseinään ja oheislaitteet saa pysymään paikoillaan työkaluvapailla pikakiinnikkeillä. Kotelon sisätiloissa reunat ovat myös pyöristeltyjä, joka miellyttänee asentajia.
Kotelon kaikki asemapaikat on varustettu pikakiinnikkeillä ja asemien paikoilleen kiinnittämiseen ei tarvitse valmistajan mukaan työkaluja. Väite pitää paikkansa itse asemien osalta, mutta jotta oikean kyljen puolella oleviin pikakiinnikkeisiin pääsee käsiksi, tulee oikea kylki avata ja siitä ei selviä ilman työkaluja. Pikakiinnikkeistä löytyy myös kumipehmusteet kiinnikkeen ja kotelon välille, mutta itse kiintolevy on suorassa kontaktissa kehikon kanssa mahdollistaen kiintolevyjen resonoinnin kotelon kanssa.
Kotelon johdot tulevat nätisti kotelon pohjaa pitkin emolevylle ja mittaa niillä on reilusti. Hienona oivalluksena NZXT on tehnyt johtojen liittimistä moniosaiset, joka mahdollistaa niiden vaivattoman kytkemisen emolevylle ja/tai äänikortille. Useamman kytkentämahdollisuuden takia ääniliitäntöjen johdot muodostavat järkyttävän kasan liitoskohdan läheisyyteen. Käytännön tasolla ratkaisu toimii erinomaisesti, mutta visuaalisesti se ei tyydytä ainakaan suurimpia siisteysintoilijoita.
Kotelon mukana tulevat tuulettimet ja etuluukun valo ottavat virtansa suoraan 12 V -linjasta ja ne eivät aiheuta suurempia ongelmia johtojen suhteen, koska kyseiset liittimet eivät ole ryöstöliittimiä. Yllätyksenä kotelon tuulettimet ovat käytössä todella hiljaiset, vaikka niistä ei löydy nopeudensäätöä ja ne toimivat kokoajan kahdellatoista voltilla.