Jälleen on tullut aika palata PugPuterin pariin, muistithan lukea myös ensimmäisen osan.
Edellisessä artikkelissa käsittelimme koneen kokoamista ja rautapuolta, nyt on aika siirtyä softapuoleen ja itse asennukseen. Ohessa tutkaillaan hieman kustannuksia sekä ostopaikkoja, ja katsellaan mitä kaikkea tietokoneella voi autossa tehdä.

Käyttöjärjestelmä ja käyttöliittymä
Oma valintani käyttöjärjestelmäksi oli Windows XP Professional. Kuitenkaan ihan tavallisella XP:llä ei olla liikkeellä, vaan nLite pistettiin toimintaan. Näin saadaan turhat kilkkeet pois häiritsemästä, hidastamasta ja tilaa viemästä. Paljon käyttäjiä on myös kerännyt Minlogon joka lyhentää boottausaikoja, mutta vie osan toiminnoista pois. Mm. itselläni Minlogon aiheutti mm. USB:n sekä ACPI:n ajoittaista toimimattomuutta. Jos aikoo käyttää CF-korttia käyttöjärjestelmän säilömiseen, on Minlogon ja varsinkin EWF (Enchanged Write Filter) tutustumisen arvoisia härpäkkeitä. EWF:llä voidaan esimerkiksi estää kirjoitus boottaavalle medialle, tällöin on mahdollista käynnistää Windows mm. juuri CF-kortilta. Silloin myös CF-kortilla oleva käyttöjärjestelmä pysyy muuttumattomana. Tässä tapauksessa siis voidaan pitää pelkkä CF-media ja DVD-asema käytössä. Näiden asentamiseen löytyy hyvät ohjeet SFioriton sivuilta. Itse en näe tarvetta näin rankalle tärinänsiedolle, joten tavallinen kannettavan kovalevy riittää minulle. Pääasiallisesti kuitenkin kuljen asfaltoituja teitä joten pahaa röykytystä ei esiinny. Omat käyttöjärjestelmän viilaukset olivat siis nLite:n ajo asennusimagelle ennen asennusta ja turhien roinien poisto. Turhat servicet sammutettiin myös Windowsista. Kannattaa jälleen tutustua MP3Car.com:n foorumiin, jossa käyttöjärjestelmän viilauksesta autokäyttöön on myös paljon asiaa.
Käyttöliittymän, frontendin, valinta on aivan makukysymys, tai niin voisi ainakin luulla. Eroja toki löytyy, eikä välttämä pelkästään kosmeettisia. Jotkin ovat kevyempiä pyörittää, ja jotkut taas tarjoavat karkkia koko rahan edestä. CentraFuse lienee ehkä näyttävin, Road Runnerin etu on taas vapaa lähdekoodi. FrodoPlayer on omassa käytössäni ainakin ollut perin helppokäyttöinen ja toimintavarma. Frontendillä tässä tapauksessa tarkoitetaan ohjelmaa jolla ohjataan koneen toimintoja. Eritoten kosketusnäytöllä tämä pääsee oikeuksiinsa. Ohjelma luo paneelin joka sisältää tarvittavat nappulat ja nippelit koneen ohjaamiseen. Kannattaa ottaa muutama eri frontend koekäyttöön itselle omalle koneelle, viilata ja höylätä ja valita se mieluisin. Suosituimmat ovat FrodoPlayer, Road Runner ja CentraFuse. Myös muita löytyy, mutta nämä kolme ovat tällä hetkellä pisimmälle vietyjä. Valitettavasti kuitenkin FrodoPlayerin kehitys on viimeaikoina hidastunut. Näihin luonnollisesti voi tehdä, tai hakea erilaisia skinejä, vaikka sitten juuri oman auton kojelautaan sopivan, tai auton merkin omaavan skinin. Joistakin frontendeistä löytyy vielä "upotettuna" navigointiruudut, ja näistä yleisimmät ovat MapMonkey ja iGuidance. Jos tekee mieli katsella vielä muita vaihtoehtoja käyttöliittymään, on täällä muutama.
FrodoPlayer toimii tämän autoPC:n käyttöliittymänä

Navigointi
Tiekartaston paperiversioiden raahaaminen autossa on perin tuskaista touhua, joten elektronisesti navigoinnin hoitava ohjelmisto on perin suotava lisä autoon. Valitettavasti tarjonta tällä saralla on perin niukkaa, vaikka toista voisi kuvitella, PocketPC- ja mobiilinavigointisoftia löytyy aika monenlaista, PC:lle tarkoitettuja softia sen sijaan joutuu hetken metsästämään. No toki niitä on, mutta vain kourallinen.
Tutkimuksissani on noussut esille mm. seuraavat ohjelmistot: MapMonkey, Freedrive, Infomap Navigator 4.3, ViaMichelin MapSonic/Navigation ja iGuidance Europe.
MapMonkey/Freedrive
MapMonkey on ilmainen softa joka hyödyntää Powerloc Destinator 3:n karttoja ja SDK:ta. Hyvät puolet: Upotettu käyttöliittymä moneen frontendiin, kätevä käyttää kosketusnäytöltä, 2D&3D navigointi ja hyvä karttapeitto Suomessa ja Euroopassa. Powerloc on suuressa viisaudessaan iskeneet kyntensä MapMonkeyn kehittäjään ja käyttäjiin. Uhkailut tehosivat ja ohjelman kehittäjä ei jaa enää ennen vapaata SDK:ta, jolla ohjelma olisi toiminut. Itse Destinator 3 maksaa, ja sitten pitäisi vielä ostaa Software Developers Kit. Ilman SDK:ta käyttö ei onnistu. Eli kalliiksi tulee, ellei jostain satu löytämään ns. kokeiluversiota.
FreeDrive toiminnassa, liikenteessä reunassa näkyy auton todellinen nopeus
Kuitenkin jostain on ilmestynyt lähes vastaava softa - Freedrive jossa SDK on ympätty itse ohjelmaan, ja tämäkin versio on ilmainen. Ei niin pitkälle viety kuin MapMonkey, mutta on nousemassa suosituimmaksi ohjelmaksi. Kehitteillä koko ajan, valitettavasti kuitenkin kehitys hidastunut. Saa nyt nähdä, kauanko kestää ennen kuin Powerloc iskee kyntensä tähänkin softaan. Itse käytän tätä softaa navigointiin.
Infomap Navigator 4.3
AutoPC:tä silmälläpitäen tehty Windows softa. Sisältää suoraan kunnollisen käyttöliittymän kosketusnäytölle. Hyvä vaihtoehto, karttapeitto n.80% Suomesta. Ei 3D-navigaatiota, mutta paljon halvempi kuin MapMonkey/D3. Hinta silti lähes 200e
Infomapin näkemys navigointisoftasta
ViaMichelin Mapsonic
Varsinaisesti PocketPC:lle tehty karttasofta, mutta toimii myös Windowsissa(MapStore) ja suurin osa ominaisuuksista löytyy. Hyvä karttapeitto Suomessa, mutta todella kankea käyttöliittymä autoon. Saa kuitenkin säätämisellä toimimaan, muutama harmittava bugi löytyy. 2D&3D-navigointi löytyy. Myös uusi versio ilmestynyt, ViaMichelin Navigation 3. Sen toiminnasta PC:llä ei ole tietoa. Navigation 3:n hinta 130e.
iGuidance Europe
Jenkeissä suosittu iGuidance julkaisi Euroopan versionsa jokin aika sitten. Ominaisuuksista ei ole juuri tietoa, mutta tiekartastoa Suomesta löytyy sivustojen mukaan hieman yli 200MB. Saman verran löytyi Ruotsista, joten voi olettaa että karttapeitto on suhteellisen hyvä. Hinta on myös suhteellisen halpa. 2D&3D-navigointi on. Saatavilla nettikaupoista. MP3Car:n foorumeilta löytyy paljon tietoa iGuidancen puukottamisesta autokäyttöön.