
Kestävyys, sääolosuhteet
Monella varmasti herää kysymys miten kone kestää Suomen hyväkuntoiset tiet ja ennen kaikkea niiden aiheuttaman tärinän. No, joko Peugeotissa on hyväkuntoiset iskarit, tai kannettavan kiintolevy on hyvin iskunkestävä. Itse asiassa moni käyttää normaaleja 3.5" levyjä ongelmitta, tärinä ei ole aiheuttanut mitään ongelmia. Joillakin taas esiintyy näillä datan ajoittaista korruptoitumista. Itse otin Nortonin Ghostilla varmuuskopion asennuksesta, eli jos korruptoitumista ilmenee, voin palauttaa datan imagesta. Kerran kone sattui kaatumaan fyysisesti takaluukussa, kun se ei ollut vielä kiinni. Olin nostanut sen pystyasentoon tavaroita takaluukkuun lastatessa ja unohtanut sen siihen asentoon. Lähtiessäni liikkeelle kotelo sitten tietysti kaatui, mutta mitään muuta havaintoa tapahtuneesta jäänyt, kuin kova tömähdys takaluukusta. MP3:n soittaminen jatkui normaalisti.
Toinen ongelma on kosteus. Jossain vaiheessa koneeseen kondensoituu ilmasta kosteutta. Kondensoitunut vesi ei kuitenkaan johda sähköä, joten välitöntä vaaraa moisesta ilmiöstä ei ole. Pidemmällä aikavälillä se kuitenkin saattaa aiheuttaa hapettumaa. Itse en ole vielä näin syksyllä havainnut kondensoitumista koneessa, mutta lämpötilat ovat aikalailla korkeat vuodenaikaan nähden.
Suurimpia ongelmia Suomen oloissa tulee varmasti aiheuttamaan pakkanen. TFT-näyttö todennäköisesti hidastuu noin 10x hitaammaksi ja koneen mekaaniset osat kuten kiintolevy ja CD-asema voivat toimia heikosti. Yksi ratkaisu tähän on viivyttää koneen käynnistymistä kunnes auto on lämmennyt tarpeeksi. Itse ajattelin kuitenkin ensin seurata koneen käyttäytymistä pakkasella ja lisätä sitten lämpövastuksen koneen koteloon, jos tarvetta ilmenee.

Käytännössä...
Miten kone siis ylipäänsä on toiminut viimeisen 4kk:n aikana? Täytyy myöntää, ennen projektiin ryhtymistä epäilytti koko koneen toiminta autossa. Koneen räplääminen ajon aikana ei innostanut juurikaan - ja mahdollinen tärinä ja suomen sääolot toivat oman osansa soppaan. Mutta Vian Epia M10000 kyllä on ollut hämmästyttävän vakaa kokonaisuus kannettavalla kiintolevyllä höystettynä.
Kone siis starttaa kun autosta pistää virrat päälle, tästä alle 20 sekunnin kuluttua alkaa musiikki soida. Kone starttaa aina Hibernate-tilasta. Hibernate tilassa kone tallentaa sammutettaessa keskusmuistissa olevat tiedot kiintolevylle. Ja taasen konetta käynnistettäessä kiintolevyltä ladataan muistiin sama tilanne kuin ennen sammutusta. Eli käytännössä musiikki jatkuu siitä mihin se jäi kun auto 'sammutettiin'. Samaten kaikki ohjelmat ovat valmiiksi päällä. Standby-tilasta kone starttaisi alle 10 sekunnissa, mutta tällöin kone vie enemmän virtaa. Lisäksi jotkut lisälaitteet eivät pidä Standby-tilasta, kuten esimerkiksi jotkut USB-GPS laitteet voivat lakata toimimasta. Joskin oma Holux GM-210 toimi mainiosti, kun jonkin aikaa konetta käytin Standby:lla.
FrodoPlayer tarjoaa siis tarvittavat painikkeet musiikin ja videoiden selaamiseen. Lisäksi ruudulta löytyy nappi GPS:n käynnistämiseen, joka siis käynnistää tässä tapauksessa FreeDriven. FrodoPlayerin ja FreeDriven välillä pystyy pomppimaan ihan kosketusnäytön avulla. FrodoPlayeristä löytyy myös muita ominaisuuksia, mutta itselläni ei ole käyttöä kuva-albumille, jossa siis voi selata vaikka omia digikuviaan ja webcamin näkymän saa parilla napin painalluksella esille. Lisäksi löytyy USB FM-radioon (vain tiettyihin malleihin) käyttöliittymä, kuten myös XM-radioon (XM-radio on satelliiteilla toimiva, yleensä maksullinen radio).
Mininäppis paikallaan. Tavallaan jäänyt jo turhaksi, FreeDrive tarjoaa FrodoPlayerin ohella OSK:n (On Screen Keyboard)

Hinta
Koneen hinnaksi muodostui tämän vuoden toukokuun alussa yhteensä noin 780e. Osat tilattiin käytännössä ympäri maapalloa. Kotelo, emolevy ja virtalähde tilattiin Briteistä, osoitteesta www.itx-warehouse.co.uk, niiden hinnaksi muodostui 336e postikuluineen. (huom. tänä aikana hinta tippunut 297 euroon) Näyttö tilattiin eBay:stä Hong Kongissa toimivalta myyjältä postikuluineen ja tulleineen 269e. (nyt hinta ilman pk:ta ja tulleja tippunut n. 10e) Kiintolevy Hitachi Travelstar 40GB ja Toshiba DVD/CD-asema yhteensä 80e USA:sta, näppäimistö 30e Polarpandasta, johto/liitinsarja 20e Biltemasta ja GPS-vastaanotin 40e eBay:stä 40 euroa. USB WLan dongle löytyi omasta takaa ja samaten muistipalikka. EBay on kyllä hyvä ostopaikka, vaikka osa osista siellä voi olla jopa kalliimpia mitä suoraan Suomesta ostettaessa. Suomessa ITX-tavarat ovat vielä valitettavan harvinaisia, joten siksi päädyin tilaamaan osat ulkomailta. USB-GPS(Mouse) on suomesta ostaessa esimerkiksi halvimmillaan 59e (hintaseuranta). Omani maksoi siis toukokuussa 40e eBay:stä postikuluineen. Sieltä ostaessa kannattaa kuitenkin valita ostopaikka tarkoin, jotkut rahastavat sitten postikuluilla. Vai miltä kuulostaa 45$ postikulut? Jenkkilä lienee kuitenkin tässä tapauksessa edukkain, halvan dollarin takia. Kalliimmissa tuotteissa (>70e) kannattaa ostaa Euroopasta, tullien takia. Huom. jos ostatte jotain mainitsemistani liikkeistä, tehkää se omalla vastuulla - raportoin tässä vain omista kokemuksistani omasta puolestani :)

Tulevaisuus
Vielä ei projekti ole finaalissa, vaikka tänne asti on päästy. Seuraavana vuorossa on webcamin asentaminen etuikkunalle. Kone tallentaa esimerkiksi 5GB:n verran videokuvaa, kunnes se alkaa tallentaa ensimmäisten tallenteiden päälle. Tätä varten on ihan ohjelmakin ja se löytyy täältä. Toivottavasti tulee olemaan tarpeeton, mutta paljon yksin liikkuessani voi tapahtua jotain (lue: kolari) mistä olisi hyvä olla todisteita. Lisäksi GPS:stä saatava paikkatieto tallennettaisiin logiin, josta nähtäisiin auton nopeus tapahtumahetkillä. Näillä ei ehkä ole todistusarvoa oikeudessa, mutta onpahan jotain. Ajatuksena olisi myös saada tämä nopeus näkymään suoraan tallennettavaan videokuvaan, vähän kuten "poliisivideoissa" on totuttu näkemään.
Toinen ominaisuus jonka myöhemmin ajattelin lisätä, on DigiTV. USB DVB-T adaptereita saa kohtuullisen edukkaasti. Siitä, miten autokäytössä DigiTV käyttäytyy, ei ole kokemusta, erillinen antenni kannattaisi kuitenkin katolle ilmeisesti asennella. Myöhemmin kokoonpanoon voisi myös lisätä takamatkustajille oman näytön, 5" TFT-näyttöjä alkaa saada jo suhteellisen edukkaasti, komposiittiliitännälläkin saanee tyydyttävän kuvan esimerkiksi leffoja varten. Jotkut ovat jopa asentaneet autoonsa tulostimen, todellakin mobiili työasema.
Jos muuten Epian integroitu äänipiiri ei herätä luottamusta, voi tietysti hommata vielä parempilaatuisen USB-äänikortin. Sieltä saa sitten tarvittaessa vaikka digitaalisessa muodossa musiikin pihalle.

Mitä jäi käteen
Vajaalla 800 eurolla saat auton viihdekeskuksen, navigaattorin ja lähes loputtomat laajennusmahdollisuudet. Aikaa projektissa kuluu kiitettävästi. Suurin osa ajasta kuitenkin kuluu käyttöjärjestelmän ja käyttöliittymän viilaukseen. Jotain täytyy myös sähköstä ja autosta ymmärtää, ihan ummikkona ei kannata hommaan lähteä. Eli ei muuta kuin kovaa ajoa - ja syksyn jatkoja lukijoille.
Syytteet auton ulkonäön pilaamisesta sitten vaikka suoraan mailiin.

Päivitys 13.4.2006
Jep, nyt tuli vuosittaisen tarkistuksen aika. Otin koneen ulos autosta ja tarkistin osat. Uudelta näyttää vieläkin, eikä minkäänlaista vikaa näytä tulleen koneeseen. Pistin samantien koneeseen uudet softat ja Frontendiksi vaihtui CentraFusen versio 1.6. Frodoplayerin kehitys junnaa paikallaan tällä hetkellä, joten päätin kokeilla tätä. CentraFuse oli melkoisen helppo asentaa ja sisältää Destinator 3:n SDK:ta/karttoja käyttävän navigointisoftan.
Formatoin kiintolevyn ja asensin myös Windowsin uudestaan. Badsectoreita ei levyltä löytynyt. Nlite palveli jälleen Windowsin pienennyksessä ja levyn asennuskooksi tuli SP2:n kanssa 192MB. Eli kaikki turha otettiin pois. Samalla tuli päivitettyä kaikki ajurit uusimpiin. Windowsia vielä tuunasin siten että lähtee kylmällä bootilla frontendiin noin 30 sekunnissa. Hibernatella 15-20 sekunnissa. Standby:lla päästäisiin alle 5 sekuntiin, mutta tällöin pitäisi emolla olla jatkuvasti virta. Nykyinen systeemi on toiminut moitteettomasti ja tyydyttävällä nopeudella, joten en ruvennut muuttelemaan M1-ATX:n sammutusasetuksia.
Nyt ei muuta kuin kone takaisin autoon ja kovaa ajoa. Hyvää alkavaa kevättä lukijoille!
nLite toimii oikein hyvin :) Toinen mahdollinen on TinyXP. Lähinnä kokeilemallahan tuo selviää että mikä on itselle hyvä. nLitessä on varsin hyvin selostettu mihin poistettavia osia käytetään, ettei tule vahingossa otettua pois jotakin tärkeää. Lisää vinkkejä löytää Mp3Car:n foorumeilta
USB-kovo kestänee varmaan ihan hyvin, kannettavan 2.5" levy kestää ainakin oman kokemuksen pohjalta ihan hyvin. 3.5" levyä en ole autossa koittanut. Yhä sama 2.5" levy itsellä käytössä autossa tälläkin hetkellä, kuin artikkelia tehdessä. Vielä ei badsectoreita ole ilmaantunut.
-DaKyy-