
The Red Pod
Kanadalainen The Pod lähestyy valokuvausta varsin innovatiiviselta kantilta. Jo kauan aikaa valokuvaajat ovat vaikean paikan tullen tukeneet kameroitansa hyvin alustan mukaan muotoutuvien hiekka- tai hernepussien avulla.
The Pod on jalostanut ideaa, ja tarjoaakin erikoisia hernepussi-ideaan perustuvia "kamerajalkojaan" kolmen eri mallin muodossa. Keltainen malli on kolmikosta pienin ja tarkoitettu lähinnä pokkareille. Sininen malli sopii sitävastoin parhaiten kameroille joiden kiinnityskierteet eivät sijaitse keskellä kameran pohjaa. Testiin saamamme punainen malli on taasen kolmikon suurin, kohderyhmänä suuremmat pokkarit, digijärkkärit sekä pienet videokamerat.
Digitarvike toimitti siis testiimme The Red Podin, joka heidän hinnastossaan on varustettu 19,5e hintalapulla.

Pakkaus
The Red Podin paketti noudattaa väritykseltään itse tuotteen teemana olevaa punaista väriä. Pakkaus on materiaaliltaan kirkasta muovia, ja Pod on pohjaa lukuunottamatta kokonaisuudessaan näkyvillä. Kuluttajan harmiksi tämäkin pakkaus on prässätty kiinni niin, ettei sitä ole mahdollista avata ilman työkaluja. Sisältä ei paljastu jalustan lisäksi mitään ylimääräistä.

The Pod - Jalusta
The Red Podin rakenne on erittäin yksinkertainen. Helposti muotoiltavalla täytteellä varustetun nailonisen pussukan päälle on lisätty kameran kiinnitystappi. Pintamateriaali on vedenkestävää, ja vakiotäytteellä The Pod kelluu vedessä. Kankaisen pinnan ansiosta jalusta ei myöskään naarmuta kameran pohjaa.
The Red podin tärkeimmät ominaisuudet ovat:
|
The Red Pod |
| Mitat: |
5cm korkea, 12,5cm läpimitta |
| Paino: |
318 grammaa |
| Täyte: |
Muovirae (vaihdettavissa) |
| Materiaali: |
Vedenpitävä nailon, liukumaton pohjamateriaali |
| Kiinnitys: |
Universaali kamerakierteistetty tappi |
| Muuta: |
Kelluu, pitää vettä, muotoutuu alustan mukaan |