
Jalusta ja fyysiset säädöt
Zalmanin jalusta näyttää jo ensisilmäyksellä todella jämäkälle ja sitä se myös käytössä on. Jalustan ominaisuuslistalta löytyy "kaikki herkut", eli säädöt korkeudelle, kallistukselle, kääntämiselle vaakasuunnassa ja kiertämiselle (PIVOT).
Pystysuunnassa säätövaraa on noin 12,5 sentin verran. Ala-asennossa näytön alareuna jää noin kahdeksan sentin päähän pöydän pinnasta ja korkeimmassa asennossa näytön alareuna kohoaa hieman yli kahdenkymmenen sentin korkeudelle.
Näytön paneelia pystyy kallistamaan noin 30-astetta pystysuorasta tasosta ylöspäin.
Näyttöä pystyy kääntämään vaakasuunnassa kummallekin sivulle noin 40 astetta, joten näyttöä ei tarvitse vaivautua nostelemaan sen kääntämistä varten.
Monipuolisten säätöjen lisäksi kirsikaksi kakun päälle Zalman on laittanut näyttöön pivotiksi kutsutun ominaisuuden, eli mahdollisuuden kiertää näyttö pystyasentoon. 22-tuumainen näyttö on pystyasennossa melko hurjan näköinen ilmestys, mutta pivot on todella näppärä ominaisuus, sillä ruudulle mahtuu helposti yksi A4-arkki pystysuunnassa ja sen ympärille jää tilaa suhteellisen reilusti esimerkiksi kuvankäsittelyohjelman painikkeille.

Liitännät
Näytön kaikki liitännät on sijoitettu sen alareunaan niin että johtojen kytkeminen paikoilleen on vaivatonta. Virtajohdin on yksinäisenä oikeassa reunassa ja vasenta reunaa lähestyttäessä vastaan tulee analoginen d-sub-, digitaalinen dvi-liitäntä ja kaks ääniliitäntää. Oikeanpuoleinen ääniliitäntä on tarkoitettu äänen sisääntulolle näytön omien kaiuttimien käyttöä varten. Kun vasemmanpuoleiseen ääniliittimeen painetaan johto paikoilleen, näytön omat kaiuttimet hiljenevät ja ääni välittyy eteenpäin vasemmanpuoleiseen liittimeen. Kuvassa näyttö on pivotin avulla käännettynä.
Johdoille ei kuitenkaan ole minkäänlaisia kiinnikkeitä jalustassa, joten ne täytyy käyttäjän itse niputtaa kiinni. Jonkinlainen johtokiinnike esimerkiksi jalan takaosaan olisi tervetullut, sillä nykyisellään johdot jäävät erityisesti pivottia käytettäessä rumasti törröttämään näytön sivulle.

Painikkeet
Näytön seitsemän painiketta löytyvät sen oikeasta sivusta ja niiden käyttäminen sujuu helposti isosormiseltakin ihmiseltä. Painikkeet ovat pienet koholla olevat napit, jotka naksahtavat selkeästi niitä painettaessa.
Näyttöön on myös mahdollista kytkeä kaksi eri konetta samanaikaisesti, sillä valinta käytettävän signaalilähteen välillä (dvi / d-sub) tehdään MODE-napilla.
Painikkeiden selitteiden alapuolelta löytyy näytön virtavalo, joka palaa oranssina näytön ollessa virransäästötilassa ja vihreänä näytön ollessa päällä. Virtavalo on himmeä ja sen ei pitäisi rasittaa suurimpia hifistejäkään olemassaolollaan.