
Zippy EL-610
Taiwanilaispohjainen Zippy Technology Corporation on suomessa varsin tuntematon valmistaja, mutta siitä huolimatta sillä on erittäin pitkät perinteet. Yritys perustettiin 1983, keskittyen ensimmäiset kymmenen vuotta lähinnä erilaisiin kytkimiin ja painikkeisiin. 1993 toiminta laajeni virtalähteisiin, ja 1997 langattomien laitteiden aikakauden alussa osaamista laajennettiin näppäimistöjen pariin. Hieman myöhemmin kuvioihin tuli lisäksi hienokeraamiset eristeet, piezosähköiset muuntajat, kuituoptiikkaan liittyvät tuotteet sekä GPS-paikannus- että valvontakameratuotteet. Valikoiman kirjo on siis laaja, ja mukaan mahtuu paljon tavallista kuluttajaa koskematonta tavaraa.
Suomessa Zippyn tuotteita tarjoaa ainakin Verkkokauppa.com, jonka Ruoholahden jättimäisestä myymälästä tarttui mukaan EL-610 pikkunäppäimistö. Hintaa kyseisellä näppiksellä on Verkkokaupassa 35,90 euroa.

Pakkaus ja oheistarvikkeet
EL-610 on pakattu musta-sini-oranssiin pahvipakkaukseen, jonka joka kyljistä löytyy kuvia sisällä majailevasta tuotteesta. Pakkauksen taustapuolella esitellään kuvia tärkeimmistä ominaisuuksista, eikä pientä speksilistaakaan ole unohdettu. Eniten pakkauksessa pistää kuitenkin silmään sen erittäin pieni koko.
Pakkauksen sisältöä voi sanoa hyvällä omallatunnolla erittäin laihaksi. Itse näppäimistön lisäksi mukana toimitetaan vain pieni ohjelappunen, jonka sisältö on sentään kirjoitettu kotoisesti suomeksi.

Speksit ja tarkastelua
Näin heti aluksi on todettava ettei EL-610:n pakkauksen päällä lue turhaan "Ultra Compact - Äärimmäisen pienikokoinen". Jopa suurempia suklaalevyjäkin on löydettävissä kaupasta:) Leveyden ja syvyyden ohella ei myöskään paksuudella ole pröystäilty; paksuus nimittäin hädin tuskin ylittää 20mm rajan. EL-610:n reunat ovat väriltään hopeiset, näppäinten ollessa maitomaisen valkoiset. Näppäinasettelu on yllätyksettömästi selvästi tavallista tiivistetympi, eikä esimerkiksi erillistä numero-osastoa löydy laisinkaan näppäimistön oikeasta laidasta. Kovinkaan pahoihin kompromisseihin ei näppäinten asettelussa ole kuitenkaan päädytty, sillä kaikki näppäimet ovat varsin luonnikkaan kokoisia, ja löytyvät normaaleilta paikoiltaan. Esimerkiksi "Enter" on säästynyt suuremmilta pienennysleikkauksilta. Suomenkielisestä versiosta näppäimiä löytyy kaikkiaan 88 kappaletta.
|
Zippy EL-610 |
| Mitat: |
290 x 135.5 x 21.4 mm |
| Paino: |
460g |
| Yhteensopivuus: |
IBM AT, PS2 and USB interface / Windows Me, 2000, XP |
| Kestävyys: |
10 miljoonaa painallusta |
| Näppäinten painallusvoima: |
55g (+/-20g) |
| Johto/liitin: |
150cm johto, USB-liitin |
| Taustavalaisu: |
Sininen elektroluminenssivalo, mikropiirikontrolloitu muuntaja |
| Muuta: |
Kolme lisänäppäintä (Light, Sleep, Power), Scissors-tyyppinen näppäinrakenne, 88 näppäintä/td>
|
Zippyn näppäimet ovat näppäimistön kompaktista koosta johtuen tavallista pienemmän kokoiset. Näppäimet ovat profiililtaan erittäin matalia, ja painamisliike on varsin lyhyt. Toisin sanoen tuntuma vastaa kannettavan tietokoneen näppäimistöä. Tiiviin layoutin takia EL-610 ei sovellu kovinkaan hyvin vaativampaan kirjoitushommaan, sillä pienten näppäinten sujuva näppäily ei ole kovinkaan helppoa. Kannettavista tietokoneista muistuttaa myöskin vasemmasta alakulmasta löytyvä Fn-näppäin, jolla yhdessä ScrLk-näppäimen kanssa painettuna saa aktivoitua kirjainnäppäinten sekaan piilotetun NumPadin.
Kuten valmistaja niin tuotteen pakkauksessa kuin tuotesivuillaankin mainostaa, pohjautuvat EL-610:n näppäimet ns. saksityyppiseen (Scissors type) rakenneratkaisuun. Näppäimet on kiinnitetty saksimaisen ratkaisun avulla, joka mahdollistaa näppäinten tasaisen painumisen pohjaan, riippumatta painetaanko näppäintä keskeltä vaiko reunasta.