Skenegroup|net ja toimitus
Skenegroup lyhyesti
Skenegroup|netin tarina alkaa varsinaisesti vuodesta 2002. Ennen skeneä toki oli Keksi yms. mutta harvempi niitä aikoja enää oikeastaan muistaa eikä tämän tekstin tarkoitus ole varsinaisesti olla historiikki.
Skenegroup on pääasiallisesti tietotekniikkaan liittyviä aiheita käsittelevä sivusto. Tärkein osa-alueemme ovat kattavat testaus- ja esittelyartikkelit mutta pyrimme myös uutisoimaan tärkeiksi katsomistamme asioista. Varsinainen uutissivusto emme siis ole, vaan tarkoituksena on kerätä tärkeimmät uutiset näkyville, erikoisuuksia unohtamatta.
Sivuston toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Toiminta on monista muista sivustoista poiketen rakennettu melko laajan tiimin pohjalle, jotta voisimme pitää riittävän aktiivisuustason ja laaja-alaisuuden jatkuvasti yllä. Tiimi koostuu opiskelijoista ja työelämässä toimivista henkilöistä, osalle tietotekniikka on lähinnä tärkeä harrastus, osalle työ.
Pyrimme testaamaan ja arvostelemaan mahdollisimman ajankohtaisia tuotteita ja haistelemaan vallitsevia suuntauksia, pyrkien tuottamaan mahdollisimman tarpeellista tietoa lukijoillemme. Testattujen tuotteiden valintaan vaikuttaa luonnollisesti testaajien omat intressit, myös tästä syystä tiimin laaja-alaisuus on katsottu hyväksi seikaksi, jotta artikkelien taso ja asiantuntevuus pysyisivät riittävällä tasolla.
Tietotekniikka-alan jatkuva muutos heijastuu myös sivuston ylläpitoon, ala elää siis jatkuvasti. Myös toimitus vaihtuu ja uusiutuu tarpeen vaatiessa, ihmisten elämäntilanteiden muuttuessa. Vuosien kuluessa skenessä onkin vaikuttanut melko suuri joukko ihmisiä.
Toimintaperiaatettamme parhaiten kuvaa ehkäpä erään vallankumouksen periaate: Vapaus, veljeys ja tasa-arvo.
-Jisv 28.12.2005
Toimitus
- Aki Aro, akipa
- Marko Hakkarainen, Makekaze
- Juha-Matti Heikkala, Suoliz
- Jouni Hermunen, Mauri
- Antti Honkanen, weega
- Juha Kokkonen, Madfexx
- Toni Nurmela, Gjugu
- Tero Ojanperä, tertsi
- Ahti Peura, DaKyy
- Tommi Ropponen, cmas
- Juho Vanhakartano, Jisv
- Lauri Vuorinen, L4rz4